5
Uutisarkisto SSAB palkkaa lähes 800 kesätyöntekijää Suomessa
11.2.2020 09:15 CET Yhteiskuntavastuu

SSAB palkkaa lähes 800 kesätyöntekijää Suomessa

Sadat nuoret saavat tulevanakin kesänä työpaikan SSAB:ltä. Eniten kesätyöntekijöitä otetaan edellisvuosien tapaan Raahen terästehtaalle, mutta paikkoja on tarjolla myös Hämeenlinnassa ja muilla toimipaikoilla eri puolilla Suomea.

SSAB:n Hämeenlinnan tehtaan peittauslinjan valvomo.

SSAB hakee kesätyöntekijöitä erilaisiin tehtäviin. Raahen tehtaalle palkataan yhteensä noin 600 kesätyöntekijää. Tehtäviä on monenlaisia ja ne sijoittuvat pääasiassa tehtaan eri prosesseihin, kunnossapitoon, laboratorioihin ja kiinteistöhuoltoon. Lisäksi kesätyöpaikkoja on tarjolla mm. ympäristötiimissä, prosessikehityksessä, hankinnassa ja tuotannonohjauksessa.

Hämeenlinnan tehtaalle palkataan noin 150 kesätyöntekijää tuotantoon, kunnossapitoon, laboratorioihin,tehdaspalveluun ja kiinteistöhuoltoon. Myös pienemmillä paikkakunnilla, esimerkiksi Kankaanpäässä, on tarjolla kesätyöpaikkoja. Suurin osa paikoista on tarjolla tekniikan alan tutkintoa joko ammatti- tai korkeakoulussa opiskeleville.

"Kesätyöntekijät ovat meille todella tärkeitä monessa mielessä. Heidän avullaan tuotanto jatkuu normaalisti vakituisen henkilöstön loma-aikoinakin. Samalla nuoret voivat tutustua terästoimialaan ja SSAB:hen yrityksenä. He tuovat aina mukanaan myös tuoretta tietoa, uusia näkökulmia ja energiaa työyhteisöömme", kertoo SSAB Europen Suomen henkilöstöjohtaja Matti Santala.

Avoimet kesätyöpaikat löytyvät osoitteesta:
https://recruitmentssab.csod.com/ux/ats/careersite/7/home?c=recruitmentssab&lang=fi-FI

Kysymyksiä ja vastauksia kesätyönhausta:
https://www.ssab.fi/ssab-konserni/tyopaikat/opiskelijat/summer-jobs-and-internships

Lue myös kokemuksia kesätyöstä:
https://www.ssab.fi/ssab-konserni/uutishuone/uutisarkisto/2019/07/31/11/43/viikon-kesatyontekija-karoliina-markuksela-ssab-raahe

Viime kesän kesätyöntekijä Karoliina Markuksela.

Lisätietoja medialle:
SSAB:n konserniviestintä, Atte Kaksonen, atte.kaksonen@ssab.com, puh. 050 3143 634

Attachments

1200x630 SoMe Karoliina Markuksela - Download

DSC 2050 - Download