5
Uutisarkisto SSAB:n vuosikertomukselle 2015 kunniamaininta
13.5.2016 11:10 CET Vuosikertomukset, Kestävä kehitys

SSAB:n vuosikertomukselle 2015 kunniamaininta

Suomalainen ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry palkitsi SSAB:n vuosikertomuksen kunniamaininnalla vastuullisuuden ja kestävän kehityksen tietojen esittämisestä vuoden 2015 vuosikertomuksessa.

Ensimmäistä kertaa vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen liittyvät tiedot on yhdistetty osaksi vuosikertomusta, kun aiemmin SSAB on julkaissut erillisen kestävän kehityksen raportin. Vuosikertomus on interaktiivinen pdf-dokumentti, jossa osiosta toiseen siirtyminen on yksinkertaista ylänavigaation avulla. Se on ladattavissa ssab.com-verkkosivustolta. Julkaisukielinä ovat ruotsi, englanti ja suomi.

”Lähdimme mukaan ProComin arvioon ja kilpailuun saadaksemme asiantuntijaraadilta palautetta uudenlaisesta vuosikertomusratkaisustamme. Vastuullisuushan on nyt kiinteästi osa vuosikertomuksen liiketoimintakatsausta ja sen lisäksi vuosikertomukseen sisältyy erillinen GRI-raportti. On tietysti iloinen yllätys, että saimme arvion lisäksi tämän kunniamaininnan. SSAB:n uusi kestävän kehityksen strategia selkeine painopistealueineen luo hyvän pohjan raportoinnin kehittämiselle jatkossakin.” toteaa SSAB:n viestinnästä Atte Kaksonen.

”Teimme nyt ensimmäisen GRI G4-perustason mukaisen raportin. Lisäksi ympäristötiedon keruuta varten on rakennettu uusi konserninlaajuinen tiedonkeruu- ja raportointiratkaisu, joka kattaa myös vanhan Rautaruukin keskeiset yksiköt. Tämä on ollut iso ponnistus ja tiedonkeruussa on ollut mukana useita SSAB:läisiä, joille kuuluu osa kunniasta.” kertoo Liisa-Maija Seppänen, joka vastasi kestävän kehityksen raportoinnista.   

Palkinnon kävi vastaanottamassa Atte Kaksonen yksin tekijätiimiin olennaisesti vastuullisuusraportoinnin osalta kuuluneen Liisa-Maija Seppäsen oltua estynyt.

Palkintoraati kiitti SSAB:n vuosikertomusta erityisesti vastuullisuusnäkökulman hyvästä esilletuonnista. ProCom on suomalainen viestinnän alan ammattilaisten järjestö, johon kuuluu yli 2 900 jäsentä. Kilpailussa arvioitiin vuosikertomusten luettavuutta ja käytettävyyttä, taloudellista asemaa ja tuloksen esittämistä sekä visuaalista ilmettä. Parhaan pörssilistatun vuosikertomuksen palkinnon sai YIT. 

Liitteet

315x230-atte-kaksonen - Download