2.3.2004
15:40 CET
Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen
Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 2.3.2004 klo 16.40Rautaruukki Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen
yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina maaliskuun 23. päivänä 2004 klo
13.00 Marina Congress Centerin Europaea-salissa, Katajanokanlaituri 6,
Helsinki.
Kokouksessa käsiteltävät asiat:
1. Yhtiöjärjestyksen 20 §:n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle
kuuluvat asiat
2. Hallituksen ehdotus hallituksen valtuuttamiseksi päättämään yhtiölle
kuuluvien omien osakkeiden luovuttamisesta
Hallitus ehdottaa, että hallitus valtuutetaan yhden vuoden kuluessa
yhtiökokouksesta lukien päättämään yhtiölle hankittujen omien osakkeiden
luovuttamisesta. Valtuutuksen kohteena olisi enintään 3.270.000
kappaletta yhtiölle kuuluvia omia K-sarjan osakkeita.
Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään siitä, kenelle, millä ehdoin
ja kuinka paljon osakkeita luovutetaan. Lisäksi hallitus voisi päättää
omien osakkeiden luovuttamisesta muutoin kuin siinä suhteessa, jossa
osakkeenomistajalla on etuoikeus hankkia yhtiön omia osakkeita, jos
poikkeamiseen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy.
Osakkeet luovutettaisiin vastikkeena mahdollisissa tulevissa
yrityskaupoissa, investointien rahoittamiseksi tai osana henkilöstölle
suunnattuja kannustus- ja palkkiojärjestelmiä. Hallitus voisi myös
päättää omien osakkeiden myymisestä julkisessa kaupankäynnissä.
Valtuutuksen ei esitetä sisältävän oikeutta luovuttaa osakkeita yhtiön
lähipiiriin kuuluvan hyväksi.
Valtuutus sisältää oikeuden päättää osakkeiden luovutushinnasta ja sen
määrittelyperusteista sekä oikeuden luovuttaa osakkeita muuta vastiketta
kuin rahavastiketta vastaan tai muutoin tietyin ehdoin taikka
käyttämällä kuittausoikeutta. Hallitus päättäisi omien osakkeiden
luovuttamisen muista ehdoista.
3. Osakkeenomistaja George Jauhiaisen ehdotus hallintoneuvoston
lakkauttamisesta
4. Kauppa- ja teollisuusministeriön ehdotus nimitysvaliokunnan
perustamisesta
Suomen valtiota osakkeenomistajana edustava kauppa- ja
teollisuusministeriö ehdottaa yhtiökokouksen nimitysvaliokunnan
perustamista valmistelemaan hallituksen jäseniä ja hallituspalkkioita
koskevat ehdotukset seuraavalle varsinaiselle yhtiökokoukselle vuodesta
2005 alkaen.
Kauppa- ja teollisuusministeriö ehdottaa, että nimitysvaliokuntaan
valitaan muutaman suurimman osakkeenomistajan edustajat ja hallituksen
puheenjohtaja asiantuntijajäsenenä. Osakkeenomistajia edustavien
jäsenten nimeämisoikeus olisi niillä osakkeenomistajilla, joiden osuus
yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä on suurin yhtiökokousta
edeltävän joulukuun 1. päivänä. Nimitysvaliokunnan koollekutsujana
toimisi hallituksen puheenjohtaja ja valiokunta valitsisi keskuudestaan
puheenjohtajan. Nimitysvaliokunnan tulisi antaa ehdotuksensa yhtiön
hallitukselle viimeistään yhtiökokousta edeltävän helmikuun 1. päivänä.
5. Hallituksen kokoonpano
Osakkeenomistajat, jotka edustavat yli 40 % yhtiön äänivallasta
ehdottavat yhtiökokoukselle, että hallitukseen valitaan puheenjohtajan
ja varapuheenjohtajan lisäksi viisi muuta jäsentä. Edellä mainitut
osakkeenomistajat ehdottavat, että hallitukseen valitaan seuraavan
varsinaisen yhtiökokouksen loppuun saakka puheenjohtajaksi Jukka
Viinanen, varapuheenjohtajaksi Georg Ehrnrooth sekä nykyisistä jäsenistä
Christer Granskog, Pirkko Juntti, Pekka Timonen ja Maarit Toivanen-
Koivisto. Lisäksi ehdotetaan, että uudeksi jäseneksi valitaan Maarit
Aarni samaksi toimikaudeksi. Maarit Aarni toimii liiketoimintayksikön
johtajana Borealis Groupissa.
6. Tilintarkastaja
Hallituksen tarkastusvaliokunta (Audit Committee) on arvioinut yhtiön
nykyisen tilintarkastajan Ernst & Young Oy, KHT -yhteisön toiminnan ja
riippumattomuuden kuluneelta toimikaudelta. Tarkastusvaliokunta
suosittelee Ernst & Young Oy, KHT -yhteisön uudelleenvalintaa yhtiön
tilintarkastajaksi seuraavalle toimikaudelle, joka jatkuu seuraavan
varsinaisen yhtiökokouksen loppuun saakka.
Osingonmaksu
Hallitus on päättänyt esittää varsinaiselle yhtiökokoukselle, että
vuodelta 2003 maksetaan osinkoa 0,20 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan
osakkeenomistajalle, joka osingonjaon täsmäytyspäivänä on merkitty
Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön omistajaluetteloon.
Hallituksen päätöksen mukaan täsmäytyspäivä on 26.3.2004. Hallitus
esittää varsinaiselle yhtiökokoukselle, että osinko maksetaan 2.4.2004.
Tilinpäätösasiakirjat ja hallituksen ehdotus
Rautaruukin tilinpäätös 2003 ja hallituksen edellä kohdassa 2 mainittu
ehdotus ovat viimeistään 4.3.2004 osakkeenomistajien nähtävinä
Rautaruukin Internet-sivuilla www.rautaruukki.com sekä yhtiön
pääkonttorissa, Suolakivenkatu 1, Helsinki. Asiakirjoista lähetetään
pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille, ja ne ovat myös
saatavilla yhtiökokouksessa.
Oikeus osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää äänioikeutta kokouksessa
Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on
1) rekisteröity Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön
osakasluetteloon viimeistään perjantaina 12.3.2004, ja
2) ilmoittautunut yhtiökokoukseen viimeistään torstaina 18.3.2004 klo
16.00. Osakkeenomistaja, jonka nimissä osakkeet ovat, on automaattisesti
rekisteröity yhtiön osakasluetteloon. Hallintarekisteröity
osakkeenomistaja voidaan tilapäisesti merkitä yhtiön osakasluetteloon,
mikä on tehtävä 12.3.2004 mennessä.
Ilmoittautuminen yhtiökokoukseen
Osakkeenomistaja voi ilmoittautua yhtiökokoukseen joko
- Rautaruukin Internet-sivujen kautta www.rautaruukki.com,
- sähköpostilla yhtiokokous@rautaruukki.com,
- kirjeitse osoitteeseen Rautaruukki Oyj, Osakerekisteri, PL 138, 00811
Helsinki,
- telefaksilla numeroon 020 592 9104, tai
- puhelimitse numeroihin 020 592 9027 tai 020 592 9002 maanantaista
perjantaihin klo 9.00 - 16.00.
Internetin välityksellä, kirjeitse, telefaxilla tai sähköpostilla
ilmoittauduttaessa viestin on oltava perillä ennen ilmoittautumisajan
päättymistä torstaina 18.3.2004 klo 16.00.
Valtakirjojen toimittaminen
Valtakirja, jonka nojalla valtuutettu käyttää osakkeenomistajan
äänivaltaa yhtiökokouksessa, pyydetään toimittamaan yhtiön
osakerekisteriin ennen ilmoittautumisajan päättymistä.
Helsingissä maaliskuun 2. päivänä 2004
RAUTARUUKKI OYJ
Hallitus
Rautaruukki Oyj
johtaja Esko Lukkari
(pörssi- ja talousviestintä, mediasuhteet)
JAKELU
Helsingin Pörssi
www.rautaruukki.com
Tiedotusvälineet