5
Rautaruukki arkisto Rautaruukki Oyj:n osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2006
1.11.2006 08:00 CET

Rautaruukki Oyj:n osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2006

Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 1.11.2006 klo 9.00
 
Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34:n mukaisesti noudattaen
vuositilinpäätöksessä julkaistuja laadintaperiaatteita.


Liikevaihto ja tulos 1-9/2006 (1-9/2005 vertailuluku)

Konsernin tammi-syyskuun 2006 liikevaihto oli 2 669 miljoonaa euroa (2 764).
Liikevaihto laski 3 prosenttia. Vertailukelpoinen liikevaihto oli kuluvan vuoden
tammi-syyskuussa 2 502 miljoonaa euroa (2 314). Vertailukelpoinen liikevaihto
kasvoi 8 prosenttia yritysostojen sekä ratkaisuliiketoimintojen hyvin
kehittyneen myynnin ansiosta. Vertailukelpoinen liikevaihto ei sisällä Oy Ovako
Ab:ta, joka poistui raportoinnista 1.5.2005 alkaen, eikä pohjoismaista
betoniteräsliiketoimintaa, joka poistui raportoinnista 1.8.2006 alkaen.

Kysyntä rakentamisessa on jatkunut vahvana ja kokonaistoimitusten osuus
Rautaruukin myynnistä on kasvanut. Asiakasteollisuuksien hyvä tilauskanta on
lisännyt myös Rautaruukin toimituksia konepajateollisuudelle. Teräksen vakio- ja
erikoistuotteiden kysyntä tärkeimmillä asiakastoimialoilla on jatkunut hyvänä.
Ratkaisuliiketoimintojen osuus liikevaihdosta oli katsauskaudella 36 prosenttia
(27). Vertailukelpoisten liiketoimintojen rakenteella se oli 38 prosenttia (30).
Terästuotteiden toimitusmäärät vähenivät 19 prosenttia viime vuoden vastaavaan
jaksoon verrattuna. Vertailukelpoisten liiketoimintojen osalta toimitusmäärät
laskivat 4 prosenttia. Terästuotteiden hinnat nousivat edelleen vuoden
kolmannella neljänneksellä. Tammi-syyskuun hinnat olivat keskimäärin viime
vuoden vastaavan ajanjakson tasolla.

Ydinmarkkina-alueilta tulevan liikevaihdon osuus nousi 78 prosenttiin (70):
Suomesta tuli 31 prosenttia (29), muista Pohjoismaista 32 (30) ja itäisestä
Keski-Euroopasta 15 prosenttia (11). Muun Euroopan osuus laski 20 prosenttiin
(27) ja muiden maiden osuus oli 2 prosenttia (3).

Katsauskauden liikevoitto oli 362 miljoonaa euroa (495). Vertailukelpoinen
liikevoitto oli katsauskaudella 348 miljoonaa euroa (422). Liikevoittoa laskivat
korkeammat kustannukset teräksen valmistuksen raaka-aineissa.
Ratkaisuliiketoimintojen osuus konsernin liikevoitosta nousi 39 prosenttiin
(28). Liikevoittoon sisältyvien kurssierojen määrä oli -8 miljoonaa euroa (+12).
US-dollarin keskikurssi vahvistui noin 2 prosenttia verrattuna vuoden 2005
vastaavaan ajanjaksoon. US-dollarin kokonaisvaikutus konsernin liikevoittoon
kurssimuutokset ja suojaukset mukaan lukien oli arviolta -24 miljoonaa euroa
viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Katsauskaudelle kirjatut
osakepalkkiojärjestelmien kulut olivat 15 miljoonaa euroa (28).

Nettorahoituskulut olivat yhteensä 19 miljoonaa euroa (24). Nettokorkokulut
olivat 16 miljoonaa euroa (24).

Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta oli 35 miljoonaa euroa (20), josta Ovakon
osuus oli 32 miljoonaa euroa (17). Kolmannella neljänneksellä osuus Ovakon
tuloksesta oli 6 miljoonaa euroa, joka sisältyy Ovakon osakkeista saatavaan noin
100 miljoonan euron myyntivoittoon.

Tulos ennen veroja oli 378 miljoonaa euroa (491).

Konsernin verot olivat 89 miljoonaa euroa, mikä sisältää laskennallisen
verovelan kasvua 11 miljoonaa euroa. Viime vuoden vastaavana aikana konsernin
verot olivat 130 miljoonaa euroa, mikä sisälsi laskennallisen verovelan
vähennystä 11 miljoonaa euroa.

Katsauskauden voitto oli 288 miljoonaa euroa (362).

Laimennettu osakekohtainen tulos oli 2,09 euroa (2,64).

Viimeisen kahdentoista kuukauden sijoitetun pääoman tuotto oli 26,2 prosenttia
(35,7) ja oman pääoman tuotto 25,3 prosenttia (38,4).


Tase

Konsernin taseen loppusumma syyskuun lopussa oli 2 785 miljoonaa euroa (2 694).
Taseen loppusumma kasvoi viime vuoden syyskuun lopusta 91 miljoonaa euroa ja
vuoden 2005 lopusta 84 miljoonaa euroa. Kesäkuussa ostetun OOO Ventallin
vaikutus oli hankintahetkellä 148 miljoonaa euroa.


Rahavirta ja rahoitus

Liiketoiminnan rahavirta oli 205 miljoonaa euroa (461) ja rahavirta
investointien jälkeen 143 miljoonaa euroa (380). Alkuvuoden rahavarojen
muutokseen vaikuttivat osingonmaksu 191 miljoonaa euroa, vuoden 2005
jäännösverot 67 miljoonaa euroa sekä Ventallin osto 99 miljoonaa euroa.
Pohjoismaisen betoniteräsliiketoiminnan kaupan nettovaikutus konsernin
rahavaroihin on noin 105 miljoonaa euroa, josta 15 miljoonaa euroa saadaan
katsauskauden jälkeen.


Korolliset nettovelat olivat syyskuun lopussa 410 miljoonaa euroa (477). Vuoden
2005 lopussa korolliset nettovelat olivat 341 miljoonaa euroa. Käyttöpääoma
kasvoi tammi-syyskuussa 95 miljoonaa euroa (57), mikä aiheutui pääosin
myyntisaamisten kasvusta.

Omavaraisuusaste oli 59,5 prosenttia (52,3) ja nettovelkaantumisaste 25,3
prosenttia (34,1). Konsernilla oli syyskuun lopussa likvidejä varoja 38
miljoonaa euroa ja pankkeja sitovia käyttämättömiä valmiusluottoja yhteensä 300
miljoonaa euroa. Oma pääoma oli syyskuun lopussa 1 619 miljoonaa euroa (1 399)
eli 11,85 euroa osaketta kohden (10,27). Maaliskuussa pidetyn yhtiökokouksen
päätöksen mukaiset osingot 191 miljoonaa euroa maksettiin 4.4.2006.


Henkilöstö

Tammi-syyskuussa konsernin palveluksessa oli keskimäärin 13 063 (11 800)
henkilöä. Syyskuun lopussa koko henkilöstön määrä oli 13 129 (11 086).
Henkilöstömäärän lisäys oli 2 043 henkilöä. Vuonna 2006 syyskuun loppuun
mennessä toteutettujen yritysostojen aiheuttama lisäys henkilöstöön oli noin
2 200 henkilöä. Betoniteräsliiketoiminnan myynnin aiheuttama vähennys
henkilöstöön oli 749 henkilöä. Vuonna 2005 konsernista siirtyi Ovakon
palvelukseen 1 900 henkilöä ja yritysostojen kautta konserniin tuli 1 600
henkilöä.


Konsernin rakennemuutokset

Katsauskaudella tehdyillä yritysostoilla täydennettiin Rautaruukin valmiuksia
rakentamisen kokonaistoimituksiin ja vahvistettiin yhtiön projektiosaamista.

Pohjoismaiden johtavan teräsrakentajan PPTH Steelmanagement Oy:n osto
toteutettiin tammikuussa 2006. Kaupan myötä Rautaruukin omistus yhtiöstä nousi
20 prosentista 100 prosenttiin. Osakkeiden kauppahinta oli noin 7 miljoonaa
euroa. Kaupan mukana Rautaruukille siirtyi korollisia velkoja yhteensä 24
miljoonaa euroa. PPTH liitettiin Rautaruukin raportointiin 1.1.2006 alkaen.

Slovakialaisen teräsrakentajan Steel-Mont a.s:n osto toteutettiin maaliskuussa.
Kauppahinta oli noin 10 miljoonaa euroa. Yhtiö oli velaton. Steel-Mont
liitettiin Rautaruukin raportointiin 1.4.2006 alkaen.

Toukokuussa Rautaruukki osti AZST-Kolor CJSC:n, jolla on maalipinnoituslinja
Ukrainassa. Osakkeiden hankintameno oli 5 miljoonaa euroa. Yhtiö oli velaton.
AZST-Kolor liitettiin Rautaruukin raportointiin 1.6.2006 alkaen. Yritysosto
turvaa toimitusvarmuuden ja korkealaatuisen raaka-aineen saannin
kilpailukykyisesti erityisesti Venäjällä ja Ukrainassa.

Kesäkuussa Rautaruukki toteutti venäläisen teräsrakentajan OOO Ventallin oston,
joka vahvistaa konsernin asemaa Venäjän voimakkaasti kasvavilla markkinoilla.
Ventall liitettiin Rautaruukin raportointiin 30.6.2006 alkaen. Osakkeiden
kauppahinta oli 99 miljoonaa euroa. Yhtiö oli velaton. Sen lisäksi
hankintamenoon on kirjattu sopimukseen liittyvä vuoden 2006 tuloksesta riippuva
mahdollinen lisäkauppahinta, joka on enintään 27,5 miljoonaa euroa. Yhtiö tuo
Rautaruukille vahvan aseman Venäjän kasvavilta rakennusmarkkinoilta sekä
paikallista valmistusta teräsrakenteissa ja sandwich-elementeissä.

Luopuminen pitkien terästuotteiden valmistuksesta eteni katsauskaudella.
Pitkistä terästuotteista luopuminen tuo kassavirtaa ja vapauttaa voimavaroja
investoitavaksi kannattavaan kasvuun ratkaisuliiketoiminnassa erityisesti
itäisessä Keski-Euroopassa ja Venäjällä.

Rautaruukki Oyj, AB SKF ja Wärtsilä Oyj Abp allekirjoittivat heinäkuussa
sopimuksen Oy Ovako Ab:n omistamien operatiivisten yhtiöiden myymisestä
yhtiölle, jonka omistavat Hombergh Holdings BV:n osakkeenomistajat, WP de
Pundert Ventures BV sekä Pampus Industrie Beteiligungen GmbH & Co. KG.
Rautaruukin omistusosuus Ovakosta on 47 prosenttia ja yhtiön osuus osakkeiden
kauppahinnasta on 311 miljoonaa euroa. Rautaruukki ilmoitti lokakuussa, että Oy
Ovako Ab:n myyntiin liittyvä viranomaishyväksyntä on vielä meneillään ja kaupan
odotetaan toteutuvan loppuvuoden 2006 aikana. Kaupasta saatava verovapaa
myyntivoitto ja 30.6.2006 jälkeen kertyvä osuus Oy Ovako Ab:n tuloksesta
esitetään edelleen osakkuusyhtiöiden tuloksena. Näiden arvioidaan olevan
yhteensä noin 100 miljoonaa euroa.

Pohjoismaisen betoniteräsliiketoiminnan myynti BT Norway AS:lle toteutettiin
elokuussa. Betoniteräsliiketoiminta on ollut osa Ruukki Metals -divisioonaa ja
siihen kuuluivat Fundia Armeringsstål AS:n sulatto ja valssaamo Mo i Ranassa,
Norjassa sekä betoniteräksien jatkojalostukseen ja jakeluun erikoistuneet yhtiöt
Fundia Betoniteräkset Oy, Suomessa, Fundia Armering AB, Ruotsissa, Fundia
Armering AS, Norjassa ja Fundia Armering A/S, Tanskassa. Kauppahinta oli noin
125 miljoonaa euroa sisältäen Rautaruukille maksetun osingon. Kauppahinta vastaa
myytyjen yhtiöiden kirjanpitoarvoa.

Ruukki Metals keskittyy Keski- ja Etelä-Euroopan markkinoilla erikoistuotteiden
myyntiin sekä tätä tukevien jakelukanavien kehittämiseen. Osana
liiketoimintamallin kehittämistä Rautaruukki myi Duisburgissa Saksassa
sijaitsevan pääasiassa ohutlevytuotteita jatkojalostavan palvelukeskuksen
liiketoiminnan sekä siihen liittyvän käyttö- ja vaihto-omaisuuden. Palvelukeskus
ja sen palveluksessa olevat noin 75 henkilöä siirtyivät ostajalle 1.9.2006.


Investoinnit

Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin olivat tammi-syyskuussa
yhteensä 90 miljoonaa euroa (69). Katsauskauden aikana käyttöomaisuutta myytiin
15 miljoonalla eurolla (10). Vuonna 2006 tuotannon korvausinvestointien
arvioidaan olevan noin 80 miljoonaa euroa ja investointien erikoistuotteisiin ja
prosessointikapasiteetin kasvattamiseen noin 60 miljoonaa euroa.

Tammi-syyskuussa käytettiin yrityshankintoihin varoja 120 miljoonaa euroa.
Yritysostot kasvattivat konsernin korollisia nettovelkoja 27 miljoonalla
eurolla. Yritysjärjestelyjen kautta käyttöomaisuus lisääntyi 63 miljoonaa euroa,
käyttöpääoma 14 miljoonaa euroa ja liikearvo 99 miljoonaa euroa.

Katsauskaudella päätettiin käynnistää noin 50 miljoonan euron
investointihankkeet Ukrainassa ja Romaniassa. Investointien valmistuttua
Rautaruukki pystyy kasvattamaan huomattavasti liike- ja teollisuusrakentamisen
komponenttien ja kokonaisratkaisujen toimituksia Ukrainan, Romanian ja Bulgarian
alueen asiakkaille.


Osakkeet ja osakepääoma

Rautaruukki Oyj:n osakkeen vaihto Helsingin Pörssissä tammi-syyskuussa oli 3 537
miljoonaa euroa (1 510). Osakkeen korkein noteeraus oli 33,31 euroa maaliskuussa
ja alin 19,00 euroa kesäkuussa. Volyymilla painotettu keskikurssi oli 25,40
euroa. Katsauskauden lopussa 30.9.2006 osakkeen kurssi oli 22,65 euroa ja
osakkeiden markkina-arvo 3 150 miljoonaa euroa (2 596).

Rautaruukki Oyj:n osakepääomaa korotettiin vuoden 2003 optiolainaan liittyvillä
optio-oikeuksilla tehtyjen merkintöjen johdosta 312 885,00 eurolla.
Ylikurssirahastoon siirrettiin 55 215,00 euroa. Osakepääoman korotus merkittiin
kaupparekisteriin 8.8.2006. Rautaruukin osakepääoma on korotuksen jälkeen
236 419 841,50 euroa ja osakkeiden kokonaismäärä on 139 070 495 kappaletta.
Määrään sisältyvät yhtiön hallussa olevat omat osakkeet.

Henkilöstön optiolainan 2003 ehtojen mukaiset optiot ovat olleet julkisen
kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssissä 24.5.2006 alkaen. Optio-oikeuksia on
yhteensä 1 400 000 kappaletta ja kullakin optiolla on oikeus merkitä yksi yhtiön
osake. Osakkeiden merkintäaika päättyy viimeistään 23.5.2009.

Rautaruukki Oyj:n yhtiökokous 23.3.2006 valtuutti hallituksen päättämään
enintään 11 000 000 oman K-sarjan osakkeen (7,92 prosenttia osakemäärästä)
hankkimisesta. Yhtiökokous valtuutti hallituksen myös päättämään enintään 13 592
697 oman K-sarjan osakkeen luovuttamisesta. Katsauskaudella yhtiö on siirtänyt
konsernin osakepalkkiojärjestelmän piiriin kuuluville henkilöille yhteensä 810
316 yhtiön hallussa ollutta omaa K-sarjan osaketta. Yhtiön hallussa oli
30.9.2006 yhteensä 1 785 381 omaa osaketta, joiden markkina-arvo oli 40
miljoonaa euroa.

Yllä olevan lisäksi hallituksella ei ole voimassa olevaa valtuutusta laskea
liikkeelle vaihtovelkakirja- tai optiolainoja tai korottaa yhtiön osakepääomaa.


Ympäristöasiat

Vuonna 2005 käynnistyneen EU:n sisäisen päästökaupan piiriin kuuluvat
Rautaruukin tehtaista Raahen terästehdas ja Hämeenlinnan tehtaan höyrykattilat
Suomessa. Norjassa on kehitetty vastaavanlainen järjestelmä, jossa on mukana Mo
i Ranassa sijaitseva teräsprofiilien valssaamo. Päästöoikeuksien alkujaossa
Rautaruukille allokoitiin yhteensä 18,6 miljoonaa päästöoikeutta, joista
yrityskauppojen yhteydessä vuonna 2005 Ovako Oy:lle siirtyi 3,2 miljoonaa ja
pohjoismaisen betoniteräsliiketoiminnan myynnin yhteydessä vuonna 2006 BT Norway
AS:lle 0,2 miljoonaa kappaletta.

Vuoden 2005 todennettu hiilidioksidipäästömäärä ilman Ovakoa oli 4,83 miljoonaa
tonnia, josta BT Norway AS:lle siirtyneiden toimintojen osuus oli 0,05 miljoonaa
tonnia. Yhtiön teräksentuotantoa sopeutettiin viime vuonna vastaamaan
kannattavaa kysyntää, mikä vähensi myös hiilidioksidipäästöjä. Päästöoikeuksia
on katsauskaudella myyty 2 miljoonalla eurolla. Lopullisesti alkujaon mukaisten
päästöoikeuksien ja toteutuneiden päästöjen erotus sekä muut aiheutuneet
vaikutukset selviävät kolmivuotiskauden 2005-2007 päätyttyä.


Kustannustehokkuuden parantaminen

Rautaruukin toimintatapojen yhtenäistämis- ja tehostamishankkeella - Ruukki
Unitedilla - pyritään pysyvään noin 150 miljoonan euron kustannustason laskuun
vuoden 2008 loppuun mennessä. Näistä kustannussäästöistä 39 miljoonaa euroa oli
toteutettu katsauskauden loppuun mennessä.

Ruukki United -hankkeen tavoitteena on myös vapauttaa pääomaa pysyvästi noin 150
miljoonaa euroa vuoden 2008 loppuun mennessä. Katsauskauden loppuun mennessä
pääoman vähentämisohjelmista oli toteutettu 62 miljoonaa euroa.

Hankkeiden aiheuttamat henkilöstövaikutukset täsmentyvät hankekohtaisesti ja
vähennysten oletetaan pääosin tapahtuvan eläkkeelle siirtymisten ja
uudelleensijoittumisten kautta.


Katsauskauden jälkeiset tapahtumat

Rautaruukki Oyj:n hallitus on määritellyt yhtiön uudet taloudelliset tavoitteet
seuraaville kolmelle vuodelle. Samassa yhteydessä yhtiön osinkopolitiikka on
tarkennettu.

Rautaruukin liikevaihdon kasvulle on asetettu vuotuinen 10 prosentin tavoite.
Liikevoittotavoite on nostettu 7 prosentista 12 prosenttiin liikevaihdosta.

Sijoitetun pääoman tuottotavoite on nostettu aikaisemmasta 15 prosentista 20
prosenttiin. Nettovelkaantumisaste on tavoitteena pitää alle 60 prosentin
aiemman 80 prosentin sijaan.

Rautaruukin osinkopolitiikka on jakaa 40 - 60 prosenttia tilivuoden tuloksesta
osinkona. Tavoitteena on tasaisesti kasvava osinko, jota määriteltäessä otetaan
huomioon liiketoiminnan kasvun vaatimukset.

Rautaruukki on päättänyt laajentaa palvelukeskustoimintaansa Pietarissa noin 20
miljoonan euron investoinnilla vastatakseen länsimaisten ja paikallisten
asiakkaiden kasvavaan materiaalien ja esikäsittelypalveluiden kysyntään.

Vuoden 2003 optiolainaan kuuluvilla optio-oikeuksilla on merkitty 9.8.-
18.10.2006 yhteensä 194 751 K-sarjan osaketta. Rautaruukki Oyj:n hallitus
hyväksyi tehdyt merkinnät, jotka korottavat osakepääomaa 331 076,70 eurolla.


Lähiajan näkymät

Talouskehitys konsernin ydinmarkkina-alueilla on jatkunut vahvana ja
markkinatilanne keskeisissä asiakasteollisuuksissa on hyvä. Rakentamisen
vilkkain sesonki ajoittuu kesäkuukausille, mutta kysynnän odotetaan pysyvän
hyvänä myös loppuvuoden aikana. Konepajateollisuuden asiakkaiden tilauskannat
ovat kehittyneet hyvin ja kysynnän odotetaan jatkuvan vakaana. Myös
terästuotteissa kysynnän odotetaan jatkuvan hyvänä ja hintojen arvioidaan
vahvistuvan edelleen vuoden viimeisellä neljänneksellä. Teräksen valmistukseen
käytettävien raaka-aineiden kustannusten odotetaan pysyvän vuoden 2005 toisen
vuosipuoliskon tasolla.

Konsernin koko vuoden 2006 liikevaihdon arvioidaan ylittävän 3,5 miljardia
euroa. Ovako-järjestelyn odotetaan toteutuvan loppuvuoden aikana ja siitä
syntyvä myyntivoitto kirjataan vuoden viimeiselle neljännekselle. Yhtiön
kassavirran arvioidaan paranevan hyvän kannattavuuden ja Ovako-järjestelyn
ansiosta loppuvuonna merkittävästi. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevoiton
arvioidaan paranevan selvästi viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna ja
lähtökohdat vuodelle 2007 ovat hyvät.


Tätä katsausta ei ole tilintarkastettu.

Helsingissä marraskuun 1. päivänä 2006

Rautaruukki Oyj
Hallitus


DIVISIOONAT

Ruukki Construction

Milj. euroa          I/05   II/05 III/05  IV/05    2005   I/06  II/06  III/06
Liikevaihto            88     137    170    155     550    133    181     244
Liikevoitto             9      22     39     17      86      8     21      33
- % liikevaihdosta     10      16     23     11      16      6     12      14

Tammi-syyskuussa 2006 Ruukki Constructionin liikevaihto oli 558 miljoonaa euroa
(395). Liikevaihto kasvoi yli 40 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon
verrattuna, mihin vaikutti yritysostojen lisäksi kokonaistoimitusten osuuden
nousu. Divisioonan osuus konsernin liikevaihdosta oli 21 prosenttia (14).
Liikevoitto oli 62 miljoonaa euroa (70). Divisioonan kannattavuus parani
katsauskauden lopulla, mutta viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna
kannattavuutta heikensi maalipinnoitetuissa tuotteissa käytettävän sinkin hinnan
nousu. Vuoden alussa käynnistetyt kehitystoimenpiteet eivät ole vielä nostaneet
PPTH:n kannattavuutta tavoitellulle tasolle.

Rakentamisen aktiviteetti oli vilkasta toisen ja kolmannen vuosineljänneksen
aikana. Komponenttien, järjestelmien ja kokonaistoimitusten kysyntä oli hyvä ja
toimitukset kasvoivat kaikilla markkina-alueilla. Pohjoismaissa ja Baltian
maissa komponenttimyynti on jatkunut hyvänä ja kokonaistoimitusten määrä on
kasvanut. Myös toimitukset infrastruktuurirakentamisen kohteisiin Pohjoismaissa
jatkuivat vahvana. Itäisessä Keski-Euroopassa etenkin kokonaistoimitusten kasvu
on jatkunut voimakkaana, mitä tehdyt yritysostot ja uudisinvestoinnit ovat
tukeneet merkittävästi. Venäjällä ja Ukrainassa järjestelmien ja
kokonaistoimitusten osuus myynnistä on lisääntynyt kasvavan komponenttimyynnin
rinnalla.

Katsauskaudella tehdyillä yritysjärjestelyillä on lisätty suunnittelu- ja
projektiosaamista, toimitusvarmuutta ja korkealaatuisen raaka-aineen saantia
etenkin kasvavilla itäisen Keski-Euroopan ja Itä-Euroopan markkinoilla.
Pohjoismaiden johtava teräsrakentaja PPTH liitettiin Ruukki Constructioniin
1.1.2006 alkaen ja Slovakian johtava teräsrakentaja Steel-Mont 1.4.2006 alkaen.
Toukokuussa Rautaruukki osti AZST-Kolorin maalipinnoituslinjan Ukrainassa,
Antratsitin kaupungissa. Venäjän johtavan teräsrakentajan OOO Ventallin osto
toteutettiin kesäkuussa ja Ventall liitettiin Ruukki Constructioniin 30.6.2006
alkaen. Unkarissa käynnistettiin kesäkuussa uusi tehdas vahvistamaan Rautaruukin
keskeisten rakentamisen komponenttien toimitus- ja palvelukykyä
kokonaistoimituksissa.

Rautaruukki ilmoitti syyskuussa käynnistävänsä merkittävät yhteensä noin 50
miljoonan euron investointihankkeet itäiseen Keski-Eurooppaan. Ukrainaan
rakennettavan tehtaan kokonaisinvestoinniksi arvioidaan 15 miljoonaa euroa ja
tuotannon arvioidaan käynnistyvän vuoden 2008 ensimmäisellä neljänneksellä.
Romaniaan rakennettavan tehtaan kokonaisinvestoinniksi arvioidaan noin 35
miljoonaa euroa ja tuotannon arvioidaan käynnistyvän vuoden 2007 lopulla.
Investointien valmistuttua Rautaruukki pystyy kasvattamaan huomattavasti liike-
ja teollisuusrakentamisen komponenttien ja kokonaisratkaisujen toimituksia
Ukrainan, Romanian ja Bulgarian alueen asiakkaille.


Ruukki Engineering

Milj. euroa          I/05   II/05 III/05  IV/05    2005   I/06  II/06  III/06
Liikevaihto           124     114    101    137     476    132    142     127
Liikevoitto            22      23     23     27      96     25     21      28
- % liikevaihdosta     18      21     23     20      20     19     15      22

Tammi-syyskuussa 2006 Ruukki Engineeringin liikevaihto kasvoi 18 prosenttia
vuodesta 2005 ja oli 400 miljoonaa euroa (339). Vuoden 2005 tammi-syyskuun
vertailukelpoinen liikevaihto oli 311 miljoonaa euroa, mihin verrattuna kasvua
oli 29 prosenttia. Liikevaihdon kasvuun vaikuttivat sekä hyvänä jatkunut
markkinatilanne että loppuvuodesta 2005 ostettu Syneco Industri AB. Divisioonan
osuus koko konsernin liikevaihdosta oli 15 prosenttia (12, vertailukelpoinen
11). Liikevoitto oli 74 miljoonaa euroa (69, vertailukelpoinen 69).

Asiakkaiden tilauskannat ovat vahvat kaikilla Ruukki Engineeringin
asiakastoimialoilla. Nosto- ja kuljetusvälineteollisuuden asiakkaiden hyvä
tilauskanta on heijastunut myönteisesti myös Engineeringin toimitusten
kysyntään. Paperi- ja puunjalostusteollisuuden kysyntä on jatkunut hyvänä ja
tuulivoimalamarkkinoiden kasvu on ollut voimakasta. Laivanrakennus- ja offshore-
teollisuudessa tilauskannat ovat erittäin hyvällä tasolla.

Ruukki Engineeringin osien, komponenttien ja järjestelmien kysyntä on edelleen
kasvanut. Valmistuskapasiteettia ollaan kasvattamassa lisääntyneeseen kysyntään
vastaamiseksi ja tuotannon tehostamiseksi. Kurikan tehtaan ohjaamotuotannon uusi
kokoonpanohalli otettiin kesällä käyttöön. Ohjaamoiden valmistuskapasiteetti
kasvaa noin kolmanneksen. Myös Wroclawin tehtaan tuotantoa laajennetaan
Puolassa.

Komponenttien ja järjestelmien kysyntä on vahvassa kasvussa ja sen mukana
erikoisterästen tarve kasvaa. Lujista teräksistä valmistettujen komponenttien
toimitusten lisäämiseksi tuotannossa nostetaan teräslevyjen
karkaisukapasiteetta.


Ruukki Metals

Milj. euroa          I/05   II/05 III/05  IV/05    2005   I/06  II/06  III/06
Liikevaihto           802     686    541    596    2625    591    604     514
Liikevoitto           180     147     69     91     486     77     87      89
- % liikevaihdosta     22      21     13     15      19     13     14      17

Tammi-syyskuussa 2006 Ruukki Metalsin liikevaihto oli 1 708 miljoonaa euroa
(2 029). Liikevaihto väheni 16 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttivat
Ovakoon siirrettyjen yksiköiden poistutuminen raportoinnista 1.5.2005 alkaen ja
pohjoismaisen betoniteräsliiketoiminnan poistuminen raportoinnista 1.8.2006
alkaen. Vertailukelpoinen liikevaihto oli tammi-syyskuussa 1 541 miljoonaa euroa
(1 606). Divisioonan osuus koko konsernin liikevaihdosta oli 64 prosenttia (73).
Vertailukelpoisen liiketoiminnan osalta vastaava luku oli 62 (69). Liikevoitto
oli 253 miljoonaa euroa (396). Vertailukelpoinen liikevoitto oli 239 (324).
Kannattavuuden laskuun vaikutti raaka-ainekustannusten selvä nousu.

Terästuotteiden kysyntä on jatkunut tärkeimmillä asiakastoimialoilla hyvänä
kaikilla ydinmarkkinoilla ja koko Euroopassa. Tukkuportaan varastot ovat
kasvaneet normaalille tasolle. Terästuotteiden hinnat nousivat edelleen vuoden
kolmannella neljänneksellä. Tammi-syyskuun hinnat olivat keskimäärin viime
vuoden vastaavan ajanjakson tasolla. Pohjoismaissa voimakas kysyntä ja sen
tuotekohtainen vaihtelu on johtanut toimitusvaikeuksiin eräiden tuotteiden
osalta. Itäisessä Keski-Euroopassa voimakkaana jatkuva rakentaminen on lisännyt
etenkin pinnoitettujen levytuotteiden kysyntää. Erikoistuotteiden osuus
toimituksista kasvoi.

Osana Ruukki Metalsin liiketoimintamallin kehittämistä Rautaruukki myi
Duisburgissa Saksassa sijaitsevan pääasiassa ohutlevytuotteita jatkojalostavan
palvelukeskuksen liiketoiminnan sekä siihen liittyvän käyttö- ja vaihto-
omaisuuden. Palvelukeskus ja sen palveluksessa olevat noin 75 henkilöä
siirtyivät ostajalle 1.9.2006.

Investoinnit erikoislujien terästen toimituskyvyn lisäämiseksi etenevät
suunnitelman mukaisesti. Hyvinkään palvelukeskuksessa otetaan vuoden 2007
alkupuolella käyttöön uusi suurten putkipalkkien laserleikkauslinja.


Ruukki Production

1000 tonnia          I/05   II/05 III/05  IV/05    2005   I/06  II/06  III/06
Terästuotanto        1176     982    765    888    3813    888    860     725
Terästuotanto
Raahessa              716     715    614    701    2746    709    693     705

Tammi-syyskuun 2006 terästuotanto oli 2 473 000 tonnia. Elokuussa norjalaiselle
BT Norway AS:lle myyty betoniteräsliiketoiminta on mukana heinäkuun 2006 loppuun
asti, minkä jälkeen Rautaruukilla on terästuotantoa vain Raahessa. Tammi-
syyskuun terästuotanto Raahessa oli 2 107 000 tonnia (2 045 000). Suurin kysyntä
kohdistui kvarttolevyihin ja maalattuihin nauhatuotteisiin. Niiden tuotanto
sujui hyvin. Kuumanauhatuotteiden tuotanto jäi tavoitteista.

Raudanvalmistuksessa käytettyjen raaka-aineiden kustannukset olivat viime vuoden
toisen puoliskon tasolla. Ohutlevyjen pinnoitukseen käytettävän sinkin hinta on
kaksinkertainen vuoden takaiseen tasoon verrattuna. Sinkin
maailmanmarkkinahintoja maltillisempi kustannuskehitys on varmistettu
pitkäaikaisilla suojautumissopimuksilla.

Tuotannossa toteutetut investoinnit kasvattivat erikoislujien terästen
toimituskykyä. Kuumanauhavalssaamon automaatiojärjestelmän uudistamisen toinen
vaihe toteutettiin heinäkuussa. Valssaamolla otettiin syyskuussa käyttöön uusi
kuumanauhakelain, jolla voidaan kelata entistä paksumpia lujia erikoisteräksiä.
Kvarttolevyjen suorakarkaisulaitteiston rakentaminen etenee suunnitelmien mukaan
ja se otettiin osittain käyttöön lokakuussa. Koko laitteisto on käytössä kesällä
2007.

Antratsitista Ukrainasta toukokuussa hankittu maalauslinja käynnistettiin
heinäkuussa. Tuotanto on sujunut suunnitelmien mukaan. Heinä-syyskuussa
Antratsitissa maalipinnoitettiin 2 700 tonnia terästä. Ensi vuoden
kapasiteetiksi on arvioitu 60 000 tonnia.




TAULUKOT

Taulukoiden yksittäiset luvut ja loppusummat on pyöristetty miljooniksi euroiksi
tarkemmista luvuista, joten laskemalla ne eivät aina täsmää. Taulukoissa
esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia.

LYHENNETTY KONSERNIN TULOSLASKELMA
Me                                  7-9/06  7-9/05   1-9/06  1-9/05    2005
Liikevaihto                            885     812     2669    2764    3654
Liiketoiminnan muut tuotot              13       5       24      16      28
Liiketoiminnan kulut                  -719    -665    -2218   -2168   -2908
Poistot ja arvonalentumiset            -38     -37     -113    -118    -156
Liikevoitto                            140     114      362     495     618
Rahoitustuotot ja -kulut                -6      -5      -19     -24     -30
Osuus osakkuusyritysten tuloksista       7       6       35      20      23
Voitto ennen veroja                    141     116      378     491     612
Verot                                  -36     -31      -89    -130    -157
Kauden voitto                          105      84      288     362     455
Jakautuminen:
Emoyhtiön omistajille                  105      84      288     362     455
vähemmistölle                            0       0        0       0       0
Tulos/osake, laimennettu, e           0,76    0,61     2,09    2,64    3,31
Tulos/osake, perus, e                 0,76    0,62     2,11    2,66    3,35
Liikevoitto liikevaihdosta, %         15,9    14,1     13,6    17,9    16,9


LYHENNETTY KONSERNIN TASE
Me                                        30.9.2006   30.9.2005  31.12.2005
VARAT
Pitkäaikaiset varat                            1562        1501        1476
Lyhytaikaiset varat
   Vaihto-omaisuus                              556         582         534
   Myynti- ja muut saamiset                     629         528         528
   Rahat ja pankkisaamiset                       38          83         163
                                               2785        2694        2701
OMA PÄÄOMA JA VELAT
Oma pääoma
   Emoyhtiön omistajille
   kuuluva oma pääoma                          1619        1399        1497
   Vähemmistön osuus                              1           0           1
Pitkäaikaiset velat
   Korolliset velat                             220         412         372
   Muut pitkäaikaiset velat                     217         236         194
Lyhytaikaiset velat
   Korolliset velat                             228         149         132
   Ostovelat ja muut velat                      501         498         505
                                               2785        2694        2701


LYHENNETTY RAHAVIRTALASKELMA
Me                                           1-9/06      1-9/05     1-12/05
Tilikauden voitto                               288         362         455
Oikaisut tilikauden voittoon                    179         265         333
Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta          467         627         788
Käyttöpääoman muutos                            -95         -57           0
Rahoituserät ja verot                          -167        -109        -137
Liiketoiminnan rahavirta                        205         461         652
Investointien rahavirta                         -62         -81        -133
Rahavirta ennen rahoitusta                      143         380         519
Maksetut osingot                               -191        -109        -109
Rahoituksen muu nettorahavirta                  -76        -247        -307
Rahavarojen muutos                             -124          24         103


AVAINLUVUT                               1-9/06        1-9/05       1-12/05
Liikevaihto, Me                            2669          2764          3654
Liikevoitto, Me                             362           495           618
-% liikevaihdosta                          13,6          17,9          16,9
Voitto ennen veroja, Me                     378           491           612
-% liikevaihdosta                          14,2          17,8          16,7
Katsauskauden voitto, Me                    288           362           455
-% liikevaihdosta                          10,8          13,1          12,5
Sijoitetun pääoman tuotto*, %              26,2          35,7          32,8
Oman pääoman tuotto*, %                    25,3          38,4          34,7
Omavaraisuusaste, %                        59,5          52,3          56,0
Nettovelkaantumisaste, %                   25,3          34,1          22,8
Korolliset nettovelat, Me                   410           477           341
Oma pääoma/osake, e                       11,85         10,27         10,98
Henkilöstö keskimäärin                    13063         11800         11684
Osakkeiden lukumäärä                139 070 495   138 886 445   138 886 445
- ilman omia osakkeita              136 768 798   136 293 748   136 293 748
- laimennettu, keskimäärä           137 749 903   135 870 405   137 377 120
* edellisten 12 kuukauden ajalta


OMAN PÄÄOMAN MUUTOS 1-9/2006
Me
                            Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma
                              Yli-   Arvon-
                  Osake-   kurssi-  muutos-   Muunto-  Voitto-     Yh-    Vähem-
                  pääoma   rahasto  ja muut      erot    varat  teensä    mistön
                                   rahastot                                osuus
OMA PÄÄOMA 1.1.      236       220       31        -5     1016    1497         1
Rahavirran suojaukset
  Omaan pääomaan siirretty               27                         27
  Laskennallisen veron osuus             -7                         -7
Osakeperusteisten
maksujen kustannus                        2                          2
Omien osakkeiden luovutus                -4                  6       2
Muuntoeron muutos                                   1                1
Osingonjako                                               -191    -191
Tilikauden voitto                                          288     288
OMA PÄÄOMA 30.9.     236       220       49        -4     1119    1619         1


OMAN PÄÄOMAN MUUTOS 1-9/2005
Me
                            Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma
                              Yli-   Arvon-
                  Osake-   kurssi-  muutos-   Muunto-  Voitto-     Yh-    Vähem-
                  pääoma   rahasto  ja muut      erot    varat  teensä    mistön
                                   rahastot                                osuus

OMA PÄÄOMA 1.1       236       220        4        -2      670    1126         1
Rahavirran suojaukset
  Omaan pääomaan siirretty               24                         24
  Laskennallisen veron osuus             -6                         -6
Osakeperusteisten
maksujen kustannus                        3                          3
Vähemmistöosuuden  muutos                                                     -1
Muuntoeron muutos                                  -2               -2
Osingonjako                                               -109    -109
Tilikauden voitto                                          362     362
OMA PÄÄOMA 30.9.     236       220       25        -4      923    1399         0


LIIKEVAIHTO DIVISIOONITTAIN
Me                                       1-9/06   1-9/05   1-12/05
Ruukki Construction                         558      395       550
Ruukki Engineering                          400      339       476
Ruukki Metals                              1708     2029      2625
Konsernihallinto ja muut yksiköt              2        2         3
Konsernin liikevaihto                      2669     2764      3654


LIIKEVOITTO DIVISIOONITTAIN
Me                                       1-9/06   1-9/05   1-12/05
Ruukki Construction                          62       70        86
Ruukki Engineering                           74       69        96
Ruukki Metals                               253      396       486
Konsernihallinto ja muut yksiköt            -26      -39       -50
Konsernin liikevoitto                       362      495       618


LIIKEVAIHTO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN
Me                             I/05  II/05 III/05  IV/05   I/06  II/06 III/06
Ruukki Construction              88    137    170    155    133    181    244
Ruukki Engineering              124    114    101    137    132    142    127
Ruukki Metals                   802    686    541    596    591    604    514
Konsernihallinto
ja muut yksiköt                   0      2      0      1      0      1      0
Konsernin liikevaihto          1014    939    812    889    856    928    885


LIIKEVOITTO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN
Me                      I/05   II/05  III/05    IV/05    I/06   II/06  III/06
Ruukki Construction        9      22      39       17       8      21      33
Ruukki Engineering        22      23      23       27      25      21      28
Ruukki Metals            180     147      69       91      77      87      89
Konsernihallinto
ja muut yksiköt          -10     -12     -17      -11     -15      -2      -9
Konsernin liikevoitto    201     180     114      123      95     127     140


LIIKEVAIHTO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN (PRO FORMA) ILMAN OVAKOON SIIRTYNEITÄ
YKSIKÖITÄ JA POHJOISMAISTA BETONITERÄSLIIKETOIMINTAA
Me                      I/05   II/05  III/05    IV/05    I/06   II/06  III/06
Ruukki Construction       88     137     170      155     133     181     244
Ruukki Engineering       103     107     101      137     132     142     127
Ruukki Metals            571     561     474      522     521     523     497
Konsernihallinto
ja muut yksiköt            0       2       0        1       0       1       0
Konsernin liikevaihto    761     807     745      815     786     848     868


LIIKEVOITTO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN (PRO FORMA) ILMAN OVAKOON SIIRTYNEITÄ
YKSIKÖITÄ JA POHJOISMAISTA BETONITERÄSLIIKETOIMINTAA
Me                      I/05   II/05  III/05    IV/05    I/06   II/06  III/06
Ruukki Construction        9      22      39       17       8      21      33
Ruukki Engineering        21      24      23       27      25      21      28
Ruukki Metals            135     122      67       85      71      79      90
Konsernihallinto
ja muut yksiköt          -10     -12     -17      -11     -15      -2      -9
Konsernin liikevoitto    154     156     112      117      89     119     141


LIIKEVAIHTO ALUEITTAIN
% liikevaihdosta                    1-9/06   1-9/05   1-12/05
Suomi                                   31       29        29
Muut Pohjoismaat                        32       30        30
Itäinen Keski-Eurooppa                  15       11        12
Muu Länsi-Eurooppa                      20       27        26
Muut maat                                2        3         3


VASTUUSITOUMUKSET
Me                                    9/06     9/05     12/05
Annetut kiinnitykset                    26       27        29
Annetut pantit                           5        0        19
Vakuudet
   Osakkuusyhtiöiden puolesta            2       16         3
   Muiden puolesta                       2        6         2
Leasing- ja vuokravastuut              127      146       141
Muut taloudelliset vastuut               9        1         4


JOHDANNAISSOPIMUSTEN ARVOT 30.9.2006, Me

                        Nimellismäärä         Käypä arvo
Rahavirran suojaukset,
joihin sovelletaan suojauslaskentaa
  Korkojohdannaiset
    Koronvaihtosopimukset          25                0,2
  Sinkkijohdannaiset
    Termiinit                 34 875*               36,6
  Sähköjohdannaiset
    Termiinit                 1 597**               25,5

Johdannaiset, joihin ei
sovelleta suojauslaskentaa
  Korkojohdannaiset
    Koronvaihtosopimukset         100                0,6
  Valuuttajohdannaiset
    Termiinit                     372               -0,4
    Optiot
       Ostetut                     60               -0,3
       Myydyt                      60                0,8
                                  120                0,5
*  tonnia
** GWh


AINEELLISEN KÄYTTÖOMAISUUDEN MUUTOKSET
Me                                           1-9/06      1-9/05     1-12/05
Kirjanpitoarvo kauden alussa                   1033        1192        1192
Lisäykset                                        79          57          84
Lisäykset yritysmyyntien kautta                  51           9          19
Vähennykset                                      -8          -9         -15
Vähennykset yritysmyyntien kautta               -42        -114        -105
Poistot ja arvonalentumiset                    -101        -110        -144
Kurssierot                                       -1           8           4
Kirjanpitoarvo kauden lopussa                  1011        1034        1033


LIIKETOIMET LÄHIPIIRIN (OSAKKUUSYRITYKSET) KANSSA
Me                                           1-9/06      1-9/05     1-12/05
Myynnit osakkuusyhtiöille                        21          39          59
Ostot osakkuusyhtiöiltä                          66          47          56
Pitkäaikaiset saamiset kauden lopussa             0          39          39
Myyntisaamiset ja muut
saamiset kauden lopussa                           6          12          13
Ostovelat ja muut velat kauden lopussa            7           6           6


INVESTOINTISITOUMUKSET*
Me                       30.9.2006 jälkeen
Ylläpitoinvestoinnit                    37
Kehitysinvestoinnit ja
investoinnit erikoistuotteisiin        118
Yhteensä                               155

*Investointisitoumukset sisältävät aloitusluvan saaneiden hankkeiden arvioidut
kustannukset



TIEDOT YRITYSKAUPOISTA
Me                                   Yhdistämisessä     Kirjanpitoarvot ennen
                              kirjatut käyvät arvot              yhdistämistä

Hankintameno                                    149                       149
johon sisältyy ehdollista kauppahintaa           29                        29

Hankittujen yritysten varat
ja velat kirjanpitoarvoon
Pitkäaikaiset varat                              63                        44
Lyhytaikaiset varat
   Vaihto-omaisuus                               25                        25
   Myynti- ja muut saamiset                      34                        34
   Rahavarat                                      8                         8
Varat yhteensä                                  130                       111

Pitkäaikaiset velat
   Korolliset                                    28                        23
   Muut                                           2                         2
Lyhytaikaiset velat
   Korolliset                                     7                         7
   Muut                                          43                        39
Velat yhteensä                                   79                        71

Nettovarat                                       51                        40

Hankintameno                                    149                       149
Liikearvo                                        98                       109

Rahana maksettu kauppahinta                     120                       120
Hankitun tytäryrityksen rahavarat                 8                         8
Rahavirtavaikutus                               112                       112


Sisältää tiedot seuraavista yritysostoista: PPTH Steelmanagement Oy, Steel-Mont
a.s., AZST-Kolor CJSC ja OOO Ventall.

Hankinnat on kirjattu IFRS 3:n sallimalla tavalla alustavana. OOO Ventallin
varojen ja velkojen käyvän arvon määrittäminen on osavuosikatsauksen
julkistamishetkellä kesken.


LISÄTIETOJA

Sakari Tamminen, toimitusjohtaja, puh. 020 592 9075
Mikko Hietanen, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 020 592 9030


Rautaruukki Oyj

Taina Kyllönen
Viestintäjohtaja


Rautaruukki toimittaa metalliin perustuvia komponentteja, järjestelmiä ja
kokonaistoimituksia rakentamiseen ja konepajateollisuudelle. Metallituotteissa
yhtiöllä on laaja tuote- ja palveluvalikoima. Yhtiöllä on toimintaa 23 maassa ja
henkilöstöä 12 000. Liikevaihto vuonna 2005 oli 3,7 miljardia euroa. Osake on
noteerattu Helsingin Pörssissä (Rautaruukki Oyj: RTRKS). Vuodesta 2004 yhtiö on
käyttänyt markkinointinimeä Ruukki.

www.ruukki.com