26.4.2006
08:00 CET
Rautaruukki Oyj:n osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2006
Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 26.4.2006 klo 9.00
Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34:n mukaisesti noudattaen
vuositilinpäätöksessä julkaistuja laadintaperiaatteita.
Liikevaihto ja tulos 1-3/2006 (1-3/2005 vertailuluku)
Konsernin tammi-maaliskuun 2006 liikevaihto oli 856 miljoonaa euroa (1 014).
Liikevaihto laski 16 prosenttia. Ovakoon siirtyneet yksiköt poistuivat
raportoinnista 1.5.2005 alkaen. Vertailukelpoinen liikevaihto vuoden 2005 tammi-
maaliskuussa oli 822 miljoonaa euroa, johon verrattuna kasvua kertyi 4
prosenttia. Liikevaihtoa kasvattivat ratkaisuliiketoimintojen hyvin kehittynyt
myynti sekä tehdyt yritysostot. Ratkaisuliiketoimintojen osuus liikevaihdosta
oli katsauskaudella 31 prosenttia (21). Liikevaihdosta 78 prosenttia (64) tuli
ydinmarkkina-alueilta: Suomesta 32 prosenttia (25), muista Pohjoismaista 35 (31)
ja itäisestä Keski-Euroopasta 11 (8). Muun Euroopan osuus oli 20 prosenttia (33)
ja muiden maiden 2 prosenttia (3).
Terästuotteiden toimitusmäärät laskivat noin 26 prosenttia viime vuoden
vastaavaan jaksoon verrattuna pääosin Ovako-järjestelyn vuoksi. Ilman Ovakoon
siirtyneiden yksiköiden vaikutusta toimitukset laskivat noin 4 prosenttia.
Rautaruukin litteiden terästuotteiden keskimääräiset myyntihinnat olivat
katsauskaudella jonkin verran alle viime vuoden vastaavan ajanjakson, jolloin
hintataso oli poikkeuksellisen korkea tukkukaupan kasvattaessa varastojaan.
Katsauskauden liikevoitto oli 95 miljoonaa euroa (201; vertailukelpoinen
liikevoitto 163). Katsauskaudelle kirjatut osakepalkkiojärjestelmien kulut
olivat 19 miljoonaa euroa, josta 14 miljoonaa euroa aiheutui osakekurssin
noususta katsauskaudella. US-dollarin keskikurssi vahvistui 8 prosenttia
verrattuna vuoden 2005 ensimmäiseen neljännekseen. US-dollarin vaikutus
konsernin liikevoittoon suojaukset mukaan lukien oli -13 miljoonaa euroa (+5)
viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Valuuttakurssien nettovaikutus
liikevoittoon oli -5 miljoonaa euroa (+3). Konsernin liikevoittoa alensivat myös
terästuotteiden alemmat myyntihinnat ja toisaalta korkeammat hinnat teräksen
valmistuksen raaka-aineissa. Ratkaisuliiketoimintojen osuus konsernin
liikevoitosta nousi 34 prosenttiin (16). Rakentamisen aktiviteetti hiljeni
kausiluonteisesti vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Konepajateollisuuden
tilauskanta on säilynyt vahvana, mikä on näkynyt myönteisesti myös Rautaruukin
toimituksissa.
Nettorahoituskulut olivat yhteensä 6 miljoonaa euroa (9). Nettokorkokulut olivat
5 miljoonaa euroa (8).
Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta oli 13 miljoonaa euroa (2), josta Ovakon
osuus oli 12 miljoonaa euroa.
Tulos ennen veroja oli 101 miljoonaa euroa (194).
Konsernin verot olivat -24 miljoonaa euroa (-49), mikä sisältää laskennallisen
verovelan muutosta
-2 miljoonaa euroa (-1).
Katsauskauden voitto oli 77 miljoonaa euroa (145).
Laimennettu osakekohtainen tulos oli 0,56 euroa (1,06).
Viimeisen kahdentoista kuukauden sijoitetun pääoman tuotto oli 29,5 prosenttia
(33,7) ja oman pääoman tuotto 30,0 prosenttia (42,3).
Tase
Konsernin taseen loppusumma nousi viime vuoden maaliskuun lopusta 27 miljoonaa
euroa. Vuoden 2005 lopusta taseen loppusumma nousi 124 miljoonaa euroa 2 825
miljoonaan euroon.
Rahavirta ja rahoitus
Liiketoiminnan rahavirta oli 101 miljoonaa euroa (154) ja rahavirta
investointien jälkeen 84 miljoonaa euroa (131).
Korolliset nettovelat olivat maaliskuun lopussa 276 miljoonaa euroa (631).
Vuoden 2005 lopussa korolliset nettovelat olivat 341 miljoonaa euroa.
Käyttöpääoman muutos oli tammi-maaliskuussa -6 miljoonaa euroa (+84).
Omavaraisuusaste oli 50,2 prosenttia (42,2) ja nettovelkaantumisaste 19,6
prosenttia (53,6). Konsernilla oli maaliskuun lopussa likvidejä varoja 196
miljoonaa euroa ja pankkeja sitovia käyttämättömiä valmiusluottoja yhteensä 300
miljoonaa euroa. Oma pääoma oli maaliskuun lopussa 1 408 miljoonaa euroa (1 177)
eli 10,31 euroa osaketta kohden (8,67). Maaliskuussa pidetyn yhtiökokouksen
päätöksen mukaiset osingot, 191 miljoonaa euroa, on kirjattu pois omasta
pääomasta lyhytaikaisiin velkoihin.
Henkilöstö
Tammi-maaliskuussa konsernin palveluksessa oli keskimäärin 11 903 (12 132)
henkilöä. Maaliskuun lopussa koko henkilöstön määrä oli 11 981 (12 132).
Henkilöstömäärän vähennys oli 151 henkilöä. PPTH:n aiheuttama lisäys
henkilöstöön oli 500. Vuonna 2005 konsernista siirtyi Ovakon palvelukseen 1 900
henkilöä ja yritysostojen kautta konserniin tuli 1 613 henkilöä.
Konsernin rakennemuutokset
Katsauskaudella toteutettiin kaksi yrityskauppaa, joilla täydennettiin
Rautaruukin valmiuksia rakentamisen kokonaistoimituksiin ja vahvistettiin yhtiön
projektiosaamista. Syyskuussa 2005 sovittu PPTH Steelmanagement Oy:n osto
saatiin päätökseen tammikuussa 2006. Kaupan myötä Rautaruukin omistus yhtiöstä
nousi 20 prosentista 100 prosenttiin. Osakkeiden kauppahinta oli noin 7
miljoonaa euroa. Kaupan mukana Rautaruukille siirtyi korollisia velkoja yhteensä
24 miljoonaa euroa. PPTH on liitetty osaksi konsernitilinpäätöstä 1.1.2006
alkaen. Slovakialaisen Steel-Mont a.s:n osto toteutettiin maaliskuussa.
Kauppahinta oli noin 10 miljoonaa euroa. Steel-Mont liitettiin Rautaruukin
raportointiin katsauskauden jälkeen 1.4.2006 alkaen.
Maaliskuussa Rautaruukki ilmoitti sopimuksesta venäläisen teräsrakentajan OOO
Ventallin ostamisesta. Yritysostolla vahvistetaan asemaa Venäjän voimakkaasti
kasvavilla markkinoilla. Kauppa vaatii vielä kilpailuviranomaisten hyväksynnän
ja sen odotetaan toteutuvan toukokuussa 2006. Osakkeiden kauppahinta on 97,5
miljoonaa euroa. Sopimukseen liittyy vuoden 2006 tuloskehityksestä riippuva
mahdollinen lisäkauppahinta, joka on enintään 27,5 miljoonaa euroa. Tämän
maksaminen edellyttää Ventallin kannattavuuden selvää paranemista vuoden 2005
tasosta. Ventallin liikevaihto vuonna 2005 oli noin 70 miljoonaa euroa ja
liikevoitto 15,5 miljoonaa euroa. Vuoden 2006 liikevaihdon ennustetaan olevan
noin 110 miljoonaa euroa. Henkilöstöä oli vuoden 2005 lopussa 1238.
Investoinnit
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin olivat tammi-
maaliskuussa yhteensä 21 miljoonaa euroa (23). Katsauskauden aikana
käyttöomaisuutta myytiin 1 miljoonalla eurolla (4). Vuonna 2006 tuotannon
korvausinvestointien arvioidaan olevan noin 80 miljoonaa euroa ja investointien
erikoistuotteisiin ja prosessointikapasiteetin kasvattamiseen noin 60 miljoonaa
euroa.
Katsauskaudella yritysjärjestelyihin käytettiin varoja 17 miljoonaa euroa.
PPTH:n osto kasvatti konsernin korollisia nettovelkoja 22 miljoonalla eurolla.
Yritysjärjestelyn kautta käyttöomaisuus lisääntyi 12 miljoonaa euroa,
käyttöpääoma 8 miljoonaa euroa ja liikearvo 9 miljoonaa euroa. Steel-Mont
yhdistettiin konsernitilinpäätökseen 1.4.2006 alkaen.
Osakkeet ja osakepääoma
Rautaruukki Oyj:n osakkeen vaihto Helsingin Pörssissä tammi-maaliskuussa oli
1 317 miljoonaa euroa (520). Osakkeen korkein noteeraus oli 33,31 euroa
maaliskuussa ja alin 20,50 euroa tammikuussa. Volyymilla painotettu keskikurssi
oli 26,91 euroa. Katsauskauden lopussa 31.3.2006 osakkeen kurssi oli 30,48 euroa
ja osakkeiden markkina-arvo 4 233 miljoonaa euroa (1 442).
Yhtiön rekisteröity osakepääoma 31.3.2006 oli 236,1 miljoonaa euroa. Liikkeeseen
laskettuja K-sarjan osakkeita oli 138 886 445 kappaletta.
Rautaruukki Oyj:n yhtiökokous 23.3.2006 valtuutti hallituksen päättämään
enintään 11 000 000 oman K-sarjan osakkeen (7,92 prosenttia osakemäärästä)
hankkimisesta. Yhtiökokous valtuutti hallituksen myös päättämään enintään
13 592 697 oman K-sarjan osakkeen luovuttamisesta. Hallituksen valtuutuksen
puitteissa yhtiö siirsi 23.3.2006 konsernin osakepalkkiojärjestelmän piiriin
kuuluville henkilöille vastikkeetta 291 000 yhtiön hallussa ollutta omaa K-
sarjan osaketta. Luovutuksen jälkeen yhtiön hallussa on 2 301 697 omaa osaketta.
Omien osakkeiden markkina-arvo 31.3.2006 oli 70 miljoonaa euroa.
Yllä olevan lisäksi hallituksella ei ole voimassa olevaa valtuutusta laskea
liikkeelle vaihtovelkakirja- tai optiolainoja tai korottaa yhtiön osakepääomaa.
Osinko
Yhtiökokous hyväksyi 23.3.2006 ehdotetun 1,40 euron osingon osaketta kohden.
Osinko, joka oli määrältään yhteensä 191 miljoonaa euroa, maksettiin 4.4.2006.
Yhtiön hallinto ja tilintarkastajat
Varsinainen yhtiökokous 23.3.2006 valitsi yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi
uudelleen Jukka Viinasen ja varapuheenjohtajaksi uudelleen Georg Ehrnroothin.
Jäseniksi valittiin uudelleen Christer Granskog, Pirkko Juntti, Kalle J.
Korhonen, Maarit Aarni ja Kiuru Schalin. Uudeksi jäseneksi valittiin YIT-yhtymä
Oyj:n hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Reino Hanhinen.
Yhtiökokous valitsi Rautaruukin hallintoneuvostoon uudelleen puheenjohtajaksi
Turo Bergmanin ja varapuheenjohtajaksi Jouko Skinnarin. Jäseniksi valittiin
uudelleen Heikki Allonen, Inkeri Kerola, Miapetra Kumpula-Natri, Petri
Neittaanmäki, Tapani Tölli sekä Lasse Virén. Uudeksi hallintoneuvoston jäseneksi
valittiin UPM-Kymmene Oyj:n resurssijohtaja Markku Tynkkynen.
Yhtiökokous valitsi tilintarkastajaksi uudelleen KHT-yhteisö Ernst & Young Oy:n,
päävastuullisena tilintarkastajana Pekka Luoma, KHT.
Yhtiökokous päätti lisäksi perustaa nimitysvaliokunnan valmistelemaan
hallituksen jäseniä ja hallituspalkkioita koskevia ehdotuksia seuraavalle
varsinaiselle yhtiökokoukselle.
Hallituksen valiokuntien jäsenyydet
Hallitus valitsi keskuudestaan valiokuntien jäsenet. Tarkastusvaliokuntaan
valittiin Pirkko Juntti puheenjohtajana sekä Maarit Aarni, Christer Granskog ja
Reino Hanhinen jäseninä. Palkitsemisvaliokuntaan valittiin Jukka Viinanen
puheenjohtajana sekä Georg Ehrnrooth ja Kiuru Schalin jäseninä
Ympäristöasiat
Vuonna 2005 käynnistyneen EU:n sisäisen päästökaupan piiriin kuuluvat
Rautaruukin tehtaista Raahen terästehdas ja Hämeenlinnan tehtaan höyrykattilat
Suomessa. Norjassa on kehitetty vastaavanlainen järjestelmä, jossa on mukana Mo
i Ranan terästehdas ja valssaamot.
Ilmaisten päästöoikeuksien alkujaossa Rautaruukille allokoitiin päästöoikeuksia
yhteensä noin 15,4 miljoonaa tonnia vuosille 2005-2007. Vuoden 2005 todennettu
hiilidioksidipäästömäärä oli 4,83 miljoonaa tonnia. Yhtiön teräksentuotantoa
sopeutettiin viime vuonna vastaamaan kannattavaa kysyntää, mikä vaikutti
alentavasti myös hiilidioksidipäästöihin. Alkujaon mukaisten päästöoikeuksien ja
toteutuneiden päästöjen erotus selviää lopullisesti vasta kolmivuotiskauden
2005-2007 päätyttyä. Päästöoikeuksien hankinnan ei kuitenkaan tässä vaiheessa
arvioida aiheuttavan yhtiön terästuotannolle koko liiketoiminnan kannalta
merkittäviä kustannuksia.
Kustannustehokkuuden parantaminen
Rautaruukin toimintatapojen yhtenäistämis- ja tehostamishankkeeseen - Ruukki
Unitediin - liittyvillä kustannussäästöillä odotetaan olevan noin 150 miljoonan
euron positiivinen vaikutus konsernin liikevoittoon vuoden 2008 loppuun
mennessä. Vuoden 2006 loppuun mennessä toteutettavia hankkeita on identifioitu
noin 70 miljoonan euron edestä. Näistä 16 Me oli toteutettu katsauskauden
loppuun mennessä.
Ruukki United -hankkeen tavoitteena on vapauttaa pääomaa pysyvästi noin 150
miljoonaa euroa vuoden 2008 loppuun mennessä. Katsauskauden loppuun mennessä
pääoman vähentämisohjelmista oli jo toteutettu noin 70 miljoonaa euroa.
Hankkeiden aiheuttamat henkilöstövaikutukset täsmentyvät hankekohtaisesti ja
vähennysten oletetaan pääosin tapahtuvan eläkkeelle siirtymisten ja
uudelleensijoittumisten kautta.
Katsauskauden jälkeiset tapahtumat
Rautaruukki allekirjoitti huhtikuussa sopimuksen pohjoismaisen
betoniteräsliiketoimintansa myymisestä BT Norway AS:lle. Osakkeiden kauppahinta
on 123 miljoonaa euroa sisältäen ennen kaupan toteutumishetkeä Rautaruukille
maksettavan osingon. Kauppahinta vastaa myytävien yhtiöiden kirjanpitoarvoa.
Kaupalla ei odoteta olevan merkittävää vaikutusta Rautaruukin konsolidoituihin
lukuihin. Lopullinen kauppahinta määräytyy myytävien yhtiöiden toteutumishetken
taseen pohjalta. Yritysjärjestely selkiyttää Rautaruukin rakennetta ja saattaa
päätökseen viime vuonna aloitetut järjestelyt pitkien terästen liiketoiminnasta
luopumiseksi. Betoniteräsliiketoiminta on osa Ruukki Metals -divisioonaa ja
siihen kuuluvat Fundia Armeringsstål AS ja Fundia Armering AS Norjassa, Fundia
Betoniteräkset Oy Suomessa, Fundia Armering AB Ruotsissa ja Fundia Armering A/S
Tanskassa. Liiketoiminnan liikevaihto vuonna 2005 oli 328 miljoonaa euroa ja
liikevoitto 30 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä oli vuoden 2005 lopussa 689.
Myynti on ehdollinen vaadittaville viranomaishyväksynnille ja sen odotetaan
toteutuvan kesäkuun 2006 loppuun mennessä.
Yhtiö sopi huhtikuussa ostavansa ukrainalaisen AZST-Kolor CJSC:n, joka omistaa
maalipinnoituslinjan Antratsytissä, itäisessä Ukrainassa. Kauppahinta on 4,5
miljoonaa euroa lisättynä yhtiön kassavaroilla, jotka ovat arviolta 0,45
miljoonaa euroa. Yhtiön maalipinnoituslinjan kapasiteetti on 80 000 tonnia
vuodessa. AZST-Kolorin osto palvelee Rautaruukin rakentamisen asiakaskuntaa
kasvavilla itäisen Keski-Euroopan, Venäjän ja Ukrainan markkinoilla. Kauppa
vaatii vielä kilpailuviranomaisten hyväksynnän ja sen odotetaan toteutuvan
toukokuussa 2006.
Lähiajan näkymät
Markkinatilanne konsernin ydinmarkkina-alueilla ja keskeisissä
asiakasteollisuuksissa on jatkunut hyvänä alkuvuoden aikana. Rakentamisessa
sesonki on alkamassa ja konepajateollisuuden asiakkaiden tilauskanta on edelleen
vahvaa. Kysynnän odotetaan rakentamisessa ja konepajateollisuudessa jatkuvan
hyvänä ja terästuotteiden hintojen arvioidaan vahvistuvan edelleen kevään ja
kesän aikana. Teräksen valmistuksen raaka-aineiden kustannusten arvioidaan
pysyvän vuoden 2005 toisen vuosipuoliskon tasolla.
Konsernin koko vuoden 2006 liikevaihdon odotetaan kasvavan vertailukelpoiseen
vuoden 2005 liikevaihtoon verrattuna. Liikevoiton arvioidaan vuoden 2006
ensimmäisellä puoliskolla olevan viime vuoden toisen vuosipuoliskon hyvällä
tasolla ja paranevan jonkin verran vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.
Merkittävimmät epävarmuustekijät liittyvät terästuotteiden markkinoiden
kehittymiseen Aasiassa ja yleiseen maailmantalouden kehitykseen.
Tätä katsausta ei ole tilintarkastettu.
Helsingissä huhtikuun 26. päivänä 2006
Rautaruukki Oyj
Hallitus
DIVISIOONAT
Ruukki Construction
Milj. euroa I/2005 II/2005 III/2005 IV/2005 2005 I/2006
Liikevaihto 88 137 170 155 550 133
Liikevoitto 9 22 39 17 86 8
- % liikevaihdosta 10 16 23 11 16 6
Tammi-maaliskuussa 2006 Ruukki Constructionin liikevaihto oli 133 miljoonaa
euroa (88), missä oli kasvua 51 prosenttia vuoden 2005 vastaavaan ajanjaksoon
verrattuna. Liikevaihdon kasvuun vaikuttivat yritysostojen lisäksi aktiiviset
panostukset valittujen liiketoiminta-alueiden kasvattamiseksi. Divisioonan osuus
koko konsernin liikevaihdosta oli 16 prosenttia (9). Liikevoitto oli 8 miljoonaa
euroa (9).
Järjestelmien ja kokonaistoimitusten myynti teollisuuden, kaupan ja logistiikan
tiloihin on kasvanut selvästi viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna
itäisessä Keski-Euroopassa, Venäjällä ja Ukrainassa. Myynnin kasvuun ovat
vaikuttaneet sekä vahvana jatkunut kysyntä että tehdyt yritysjärjestelyt.
Kysyntä vesikattotuotteissa koko markkina-alueella sekä
infrastruktuurirakentamisessa erityisesti Suomessa oli odotetusti hiljaista
talvikaudesta johtuen. Toisen vuosineljänneksen aikana käynnistyvän rakentamisen
sesongin odotetaan vahvistavan kysyntää talonrakentamisessa ja
infrastruktuurirakentamisessa koko markkina-alueella ja erityisen voimakkaasti
itäisessä Keski-Euroopassa, Venäjällä ja Ukrainassa.
Kuluvan vuoden alussa saatiin päätökseen kaksi yrityskauppaa, joilla lisättiin
Ruukin teräsrakenteiden valmistusosaamista ja vahvistettiin merkittävästi
rakentamisen suunnittelu- ja projektiosaamista. Pohjoismaiden johtava
teräsrakentaja PPTH liitettiin Ruukki Constructioniin 1.1.2006 alkaen ja
Slovakian johtava teräsrakentaja Steel-Mont katsauskauden jälkeen 1.4.2006
alkaen.
Katsauskauden lopussa ilmoitettiin Venäjän johtavan teräsrakentajan Ventallin
ostamisesta. Kauppa vaatii vielä kilpailuviranomaisten hyväksynnän ja sen
odotetaan toteutuvan toukokuussa. Ventall on strategisesti tärkeä askel
ratkaisuliiketoiminnan kasvattamisessa. Yhtiö tuo Ruukille vahvan aseman Venäjän
kasvavilta rakennusmarkkinoilta sekä paikallista valmistusta teräsrakenteissa ja
sandwich-elementeissä. Ruukin ja Ventallin teräsrakenteiden suunniteluosaaminen
ja toisiaan täydentävät rakentamisen komponentit lisäävät merkittävästi Ruukin
palvelukykyä keskeisissä asiakassegmenteissä Venäjällä ja tukevat kasvua myös
Ukrainassa.
Unkarissa käynnissä oleva uuden tehtaan rakentaminen on edennyt suunnitellusti.
Tehdas vahvistaa merkittävästi Ruukin toimituskykyä keskeisissä rakentamisen
komponenteissa strategisesti tärkeällä itäisen Keski-Euroopan markkina-alueella.
Ruukki Engineering
Milj. euroa I/2005 II/2005 III/2005 IV/2005 2005 I/2006
Liikevaihto 124 114 101 137 476 132
Liikevoitto 22 23 23 27 96 25
- % liikevaihdosta 18 21 23 20 20 19
Tammi-maaliskuussa 2006 Ruukki Engineeringin liikevaihto oli 132 miljoonaa euroa
(124), missä oli kasvua 6 prosenttia vuoden 2005 vastaavaan ajanjaksoon
verrattuna. Vuoden 2005 tammi-maaliskuun vertailukelpoinen liikevaihto oli 103
miljoonaa euroa, mihin verrattuna kasvua oli 28 prosenttia. Liikevaihdon kasvuun
vaikuttivat sekä hyvänä jatkunut markkinatilanne että loppuvuodesta 2005 tehty
yritysosto. Divisioonan osuus koko konsernin liikevaihdosta oli 15 prosenttia
(12, vertailukelpoinen 15). Liikevoitto oli 25 miljoonaa euroa (22,
vertailukelpoinen 21).
Nosto- ja kuljetusvälineteollisuuden asiakkaiden tilauskanta on vahva, mikä on
heijastunut myönteisesti myös Ruukin toimitusten kysyntään. Paperi- ja
puunjalostusteollisuuden kysyntä on jatkunut hyvänä ja tuulivoimalamarkkinoiden
kasvu on ollut voimakasta. Myös laivanrakennus- ja offshoreteollisuudessa
tilauskannat ovat erittäin hyvällä tasolla.
Ruukin konsepti osien, komponenttien ja järjestelmien tuottamiseksi ja
toimittamiseksi konepajateollisuuden asiakkaiden tarpeisiin on herättänyt
kasvavaa kiinnostusta ja mm. ohjaamomyynti on lähes kaksinkertaistunut
alkuvuoden aikana viime vuoden vastaavaan ajankohtaa verrattuna. Lisääntyneeseen
kysyntään vastaamiseksi ja ohjaamotuotannon tehostamiseksi kapasiteetti lähes
kaksinkertaistetaan. Uusien tuotantotilojen rakentaminen Kurikkaan on edennyt
suunnitellusti ja lisäkapasiteetti otetaan käyttöön huhtikuun aikana.
Lujista teräksistä valmistettujen komponenttien toimitusten lisäämiseksi
tuotannossa nostetaan teräslevyjen karkaisukapasiteetta.
Ruukki Metals
Milj. euroa I/2005 II/2005 III/2005 IV/2005 2005 I/2006
Liikevaihto 802 686 541 596 2625 591
Liikevoitto 180 147 69 91 486 77
- % liikevaihdosta 22 21 13 15 19 13
Tammi-maaliskuussa 2006 Ruukki Metalsin liikevaihto oli 591 miljoonaa euroa
(802). Liikevaihto laski 26 prosenttia, mikä johtui pääosin Ovakoon siirrettyjen
yksiköiden poistutumisesta raportoinnista 1.5.2005 alkaen. Vuoden 2005 tammi-
maaliskuun vertailukelpoinen liikevaihto oli 632 miljoonaa euroa, johon
verrattuna liikevaihto laski 6 prosenttia. Tämä johtui pääosin toimitusten
vähenemisestä vuoden 2005 ensimmäisestä neljänneksestä, jolloin toimitukset
olivat korkealla erinomaisen kysynnän ja tukkukaupan varastojen kasvun vuoksi.
Divisioonan osuus koko konsernin liikevaihdosta oli 69 prosenttia (79,
vertailukelpoinen 77). Liikevoitto oli 77 miljoonaa euroa (180,
vertailukelpoinen 143). Kannattavuuden laskuun vaikuttivat raaka-
ainekustannusten selvä nousu sekä litteiden terästuotteiden jonkin verran
vertailuajanjaksoa alhaisempi hintataso.
Kysyntä on jatkunut tärkeimmillä asiakastoimialoilla hyvänä kaikilla
ydinmarkkinoilla. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä rakentamisen ja kevyen
konepajateollisuuden aktiviteetin hiljeneminen vaikutti eniten Baltian maiden ja
Venäjän markkinoilla. Itäisessä Keski-Euroopassa markkinatilanne on erittäin
hyvä. Läntisessä Keski-Euroopassa varastotilanne on normalisoitunut ja
markkinatilanne vahvistunut. Läntisen Euroopan markkinoilla jatketaan myynnin
rakenteen parantamista ja keskittymistä erikoistuotteiden toimituksiin.
Investoinnit erikoislujien terästen toimituskyvyn lisäämiseksi etenevät
suunnitelman mukaisesti.
Ruukki Production
1000 tonnia I/2005 II/2005 III/2005 IV/2005 2005 I/2006
Terästuotanto 1176 982 765 888 3813 888
- ilman Ovakoa 883 897 765 888 3434 888
Tammi-maaliskuun terästuotanto oli 888 000 tonnia. Vuoden 2005 vertailuluku
ilman Ovakoon siirtyneitä yksiköitä oli 883 000 tonnia.
Teräksen valmistuksessa käytettävien raaka-aineiden hinnat nousivat
merkittävästi vuonna 2005. Kohonneet hinnat alkoivat vaikuttaa täysimääräisesti
toisen vuosineljänneksen lopulla. Kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa raaka-
ainekustannukset olivat viime vuoden toisen puoliskon tasolla. Teräksen
pinnoituksessa käytetyn sinkin hinta on kohonnut noin 50 prosenttia edellisestä
vuosineljänneksestä. Sinkkiä käytetään vuodessa noin 40 000 tonnia. Tehdyt
suojautumissopimukset vaimentavat markkinahinnan vaihteluiden vaikutusta
kustannuksiin.
Tuotannossa meneillään olevat investoinnit erikoislujien terästen toimituskyvyn
vahvistamiseksi etenevät suunnitellusti. Investoinnit tukevat erityisesti Ruukki
Engineeringin liiketoimintaa voimakkaasti kasvavalla nosto- ja
kuljetusvälinetoimialalla ja niillä mahdollistetaan myös erikoislujien terästen
osuuden kasvattamista Ruukki Metalsin myynnissä. Kuumanauhavalssaamolle tuleva
uusi kelain otetaan käyttöön tämän vuoden elokuussa ja kvarttolevyjen
karkaisulaitteisto kesällä 2007.
TAULUKOT
Taulukoiden yksittäiset luvut ja loppusummat on pyöristetty miljooniksi euroiksi
tarkemmista luvuista, joten laskemalla ne eivät aina täsmää. Vertailutietoja 1-
3/05 on muutettu vastaamaan konsernin nykyistä päästöoikeuksien käsittelyä.
Taulukoissa esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia.
LYHENNETTY KONSERNIN TULOSLASKELMA
milj. euroa 1-3/06 1-3/05 1-12/05
Liikevaihto 856 1 014 3 654
Liiketoiminnan muut tuotot 5 15 28
Liiketoiminnan kulut -729 -786 -2 908
Poistot ja arvonalentumiset -37 -42 -156
Liikevoitto 95 201 618
Rahoitustuotot ja -kulut -6 -9 -30
Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista 13 2 23
Voitto ennen veroja 101 194 612
Verot -24 -49 -157
Kauden voitto 77 145 455
Jakautuminen:
Emoyhtiön omistajille 77 145 455
Vähemmistölle 0 0 0
Tulos/osake, laimennettu, e 0,56 1,06 3,31
Tulos/osake, perus, e 0,57 1,07 3,35
Liikevoitto liikevaihdosta, % 11,1 19,8 16,9
LYHENNETTY KONSERNIN TASE 31.3. 31.3. 31.12.
milj. euroa 2006 2005 2005
VARAT
Pitkäaikaiset varat 1 439 1 398 1 476
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus 473 675 534
Myynti- ja muut saamiset 559 657 528
Rahat ja pankkisaamiset 179 68 163
Myytävänä olevat pitkäaikaiset varat* 174
2 825 2 798 2 701
OMA PÄÄOMA JA VELAT
Oma pääoma
Emoyhtiön omistajille
kuuluva oma pääoma 1 408 1 176 1 497
Vähemmistön osuus 1 1 1
Pitkäaikaiset velat
Korolliset velat 360 598 372
Muut pitkäaikaiset velat 221 247 194
Lyhytaikaiset velat
Korolliset velat 108 101 132
Ostovelat ja muut velat 672 675 505
Myytävänä oleviin omaisuuseriin
liittyvät velat* 56
2 825 2 798 2 701
* Konserni on luokitellut myytävänä oleviksi pitkäaikaisiksi varoiksi
pohjoismaisen betoniteräsliiketoiminnan, jonka myynnistä Rautaruukki on
huhtikuussa allekirjoittanut sopimuksen.
LYHENNETTY RAHAVIRTALASKELMA
milj. euroa 1-3/06 1-3/05 1-12/05
Tilikauden voitto 77 145 455
Oikaisut tilikauden voittoon 54 113 333
Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta 131 258 788
Käyttöpääoman muutos 6 -84 0
Rahoituserät ja verot -36 -20 -137
Liiketoiminnan rahavirta 101 154 652
Investointien rahavirta -17 -23 -133
Rahavirta ennen rahoitusta 84 131 519
Maksetut osingot 0 0 -109
Rahoituksen muu nettorahavirta -51 -123 -307
Rahavarojen muutos 33 9 103
AVAINLUVUT 1-3/06 1-3/05 1-12/05
Liikevaihto, Me 856 1 014 3 654
Liikevoitto, Me 95 201 618
- % liikevaihdosta 11,1 19,8 16,9
Voitto ennen veroja, Me 101 194 612
- % liikevaihdosta 11,8 19,1 16,7
Tilikauden voitto, Me 77 145 455
- % liikevaihdosta 9,0 14,3 12,5
Sijoitetun pääoman tuotto*, % 29,5 33,7 32,8
Oman pääoman tuotto*, % 30,0 42,3 34,7
Omavaraisuusaste, % 50,2 42,2 56,0
Nettovelkaantumisaste, % 19,6 53,6 22,8
Korolliset nettovelat, Me 276 631 341
Oma pääoma/osake, e 10,31 8,67 10,98
Henkilöstö keskimäärin 11 903 12 132 11 684
Osakkeiden lukumäärä 138 886 445 138 886 445 138 886 445
- ilman omia osakkeita 136 584 748 135 813 485 136 293 748
- laimennettu, keskimäärä 137 719 905 137 213 485 137 377 120
* laskettu edellisten 12 kuukauden ajalta
OMAN PÄÄOMAN MUUTOS 1-3/2006
milj. euroa
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma
Yli- Arvon-
Osake- kurssi- muutos- Muunto- Voitto- Yh- Vähem-
pääoma rahasto ja muut erot varat teensä mistön
rahastot osuus
OMA PÄÄOMA 1.1.
236 220 31 -5 1016 1497 1
Rahavirran suojaukset
Omaan pääomaan siirretty 32 32
Laskennallisen veron osuus -8 -8
Osakeperusteisten
maksujen kustannus 1 1
Omien osakkeiden luovutus -3 2 0
Muuntoeron muutos 0 0
Osingonjako -191 -191
Tilikauden voitto 77 77
OMA PÄÄOMA 31.3. 236 220 54 -5 904 1408 1
OMAN PÄÄOMAN MUUTOS 1-3/2005
milj. euroa
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma
Yli- Arvon-
Osake- kurssi- muutos- Muunto- Voitto- Yh- Vähem-
pääoma rahasto ja muut erot varat teensä mistön
rahastot osuus
OMA PÄÄOMA 1.1.
236 220 4 -2 670 1 126 1
Rahavirran suojaukset
Omaan pääomaan siirretty 16 16
Laskennallisen veron osuus -4 -4
Muuntoeron muutos 1 1
Osakeperusteisten
maksujen kustannus 1 1
Osingonjako -109 -109
Tilikauden voitto 145 145
OMA PÄÄOMA 31.3. 236 220 16 -1 705 1 176 1
LIIKEVAIHTO DIVISIOONITTAIN muutos
Me 1-3/06 1-3/05 % 2005
Ruukki Construction 133 88 +51 550
Ruukki Engineering 132 124 +6 476
Ruukki Metals 591 802 -26 2 625
Muut yksiköt 0 0 3
Konsernin liikevaihto 856 1 014 -16 3 654
LIIKEVOITTO DIVISIOONITTAIN
Me 1-3/06 1-3/05 2005
Ruukki Construction 8 9 86
Ruukki Engineering 25 22 96
Ruukki Metals 77 180 486
Konsernihallinto ja muut yksiköt -15 -10 -50
Konsernin liikevoitto 95 201 618
LIIKEVAIHTO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN
Me I/05 II/05 IlI/05 IV/05 I/06
Ruukki Construction 88 137 170 155 133
Ruukki Engineering 124 114 101 137 132
Ruukki Metals 802 686 541 596 591
Muut yksiköt 0 2 0 1 0
Konsernin liikevaihto 1 014 939 812 889 856
LIIKEVOITTO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN
Me I/05 II/05 III/05 IV/05 I/06
Ruukki Construction 9 22 39 17 8
Ruukki Engineering 22 23 23 27 25
Ruukki Metals 180 147 69 91 77
Konsernihallinto
ja muut yksiköt -10 -12 -17 -11 -15
Konsernin liikevoitto 201 180 114 123 95
LIIKEVAIHTO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN (PRO FORMA) ILMAN OVAKOON
SIIRTYNEITÄ YKSIKÖITÄ
Me I/05 II/05 III/05 IV/05 I/06
Ruukki Construction 88 137 170 155 133
Ruukki Engineering 103 107 101 137 132
Ruukki Metals 632 633 541 596 591
Muut yksiköt 0 2 0 1 0
Konsernin liikevaihto 822 878 812 889 856
LIIKEVOITTO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN (PRO FORMA) ILMAN OVAKOON
SIIRTYNEITÄ YKSIKÖITÄ
Me I/05 II/05 III/05 IV/05 I/06
Ruukki Construction 9 22 39 17 8
Ruukki Engineering 21 24 23 27 25
Ruukki Metals 143 135 69 91 77
Konsernihallinto ja
muut yksiköt -10 -12 -17 -11 -15
Konsernin liikevoitto 163 169 114 123 95
LIIKEVAIHTO ALUEITTAIN
% liikevaihdosta 1-3/06 1-3/05 2005
Suomi 32 25 29
Muut Pohjoismaat 35 31 30
Itäinen Keski-Eurooppa 11 8 12
Muu Länsi-Eurooppa 20 33 26
Muut maat 2 3 3
VASTUUSITOUMUKSET
Me 3/06 3/05 12/05
Annetut kiinnitykset 29 27 29
Annetut pantit 18 0 19
Vakuudet
Osakkuusyhtiöiden puolesta 2 2 3
Muiden puolesta 1 0 2
Leasing- ja vuokravastuut 131 163 141
Muut taloudelliset vastuut 4 1 4
JOHDANNAISSOPIMUSTEN ARVOT 31.3.2006, Me
RAHAVIRRAN SUOJAUKSET, JOIHIN
SOVELLETAAN SUOJAUSLASKENTAA Nimellismäärä Käypä arvo
Korkojohdannaiset
Koronvaihtosopimukset 70 -0,2
Sinkkijohdannaiset
Termiinit 35 925* 30,7
Sähköjohdannaiset
Termiinit 2 173** 36,3
*tonnia
** GWh
Rahavirtoja suojaavien johdannaisten realisoitumaton tulos kirjataan omaan
pääomaan siltä osin, kun suojaus on tehokas. Muut käyvän arvon muutokset
kirjataan tulosvaikutteisesti.
JOHDANNAISET, JOIHIN EI
SOVELLETA SUOJAUSLASKENTAA Nimellismäärä Käypä arvo
Korkojohdannaiset
Koronvaihtosopimukset 290 -0,2
Valuuttajohdannaiset
Termiinit 587 3,1
Optiot
Ostetut 45 -0,2
Myydyt 45 0,7
90 0,5
AINEELLISEN KÄYTTÖOMAISUUDEN MUUTOKSET, Me
1-3/06 1-3/05 1-12/05
Kirjanpitoarvo kauden alussa 1 033 1 192 1 192
Lisäykset 18 20 84
Lisäykset yritysostojen kautta 11 0 19
Vähennykset 0 -1 -15
Vähennykset yritysmyyntien kautta 0 0 -105
Poistot ja arvonalentumiset -34 -39 -144
Kurssierot 1 -4 4
Kirjanpitoarvo kauden lopussa 1 029 1 168 1 033
LIIKETOIMET LÄHIPIIRIN (OSAKKUUSYRITYKSET) KANSSA, Me
1-3/06 1-3/05 1-12/05
Myynnit osakkuusyhtiöille 8 14 59
Ostot osakkuusyhtiöiltä 14 16 56
Pitkäaikaiset saamiset kauden lopussa 38 3 39
Myyntisaamiset ja muut
saamiset kauden lopussa 10 11 13
Ostovelat ja muut velat kauden lopussa 8 5 6
INVESTOINTISITOUMUKSET* 31.3.2006
Me jälkeen
Ylläpitoinvestoinnit 70
Kehitysinvestoinnit ja investoinnit
erikoistuotteisiin 62
Yhteensä 132
*Investointisitoumukset sisältävät aloitusluvan saaneiden hankkeiden arvioidut
kustannukset.
TIEDOT YRITYSKAUPOISTA
PPTH Steelmanagement Oy:n hankinta, Me
Hankintameno 7
Hankitun yrityksen varat ja velat kirjanpitoarvoon
Pitkäaikaiset varat 12
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus 2
Myynti- ja muut saamiset 21
Rahavarat 2
Varat yhteensä 38
Pitkäaikaiset velat
Korolliset 18
Muut 2
Lyhytaikaiset velat
Korolliset 6
Muut 13
Velat yhteensä 39
Hankinnasta aiheutunut liikearvo 9
Hankinta on kirjattu IFRS 3:n sallimalla tavalla alustavana. Varojen ja velkojen
käyvän arvon määrittäminen on osavuosikatsauksen julkistamishetkellä kesken.
Steel-Mont yhdistetään konsernitilinpäätökseen 1.4.2006 alkaen ja yrityksen
varojen ja velkojen määrittäminen on osavuosikatsauksen julkistamishetkellä
kesken.
LISÄTIEDOT
Toimitusjohtaja Sakari Tamminen, puh. 020 592 9075
Talous- ja rahoitusjohtaja Mikko Hietanen, puh. 020 592 9030
Rautaruukki Oyj
Taina Kyllönen
Viestintäjohtaja
Ruukki toimittaa metalliin perustuvia komponentteja, järjestelmiä ja
kokonaistoimituksia rakentamiseen ja konepajateollisuudelle. Metallituotteissa
yhtiöllä on laaja tuote- ja palveluvalikoima. Ruukilla on toimintaa 23 maassa ja
henkilöstöä 12 000. Liikevaihto vuonna 2005 oli 3,7 miljardia euroa. Osake on
noteerattu Helsingin Pörssissä (Rautaruukki Oyj: RTRKS). Vuodesta 2004 yhtiö on
käyttänyt markkinointinimeä Ruukki.
JAKELU:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ruukki.com