26.7.2006
09:26 CET
Rautaruukin hallitus vahvisti konsernin osakepalkkiojärjestelmän palkkiot kaudelta 2003 - 2005
Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 26.7.2006 klo 9.50
Rautaruukin hallitus on 25.7.2006 vahvistanut konsernin osakepalkkiojärjestelmän
neljännen kannustuskauden palkkion enimmäismääräisenä. Kokonaispalkkion
osakeosuutena hallitus on päättänyt siirtää 519.316 yhtiön hallussa olevaa omaa K-
sarjan osaketta palkkionsaajille. Osakepalkkiojärjestelmän mukaisesta
kokonaispalkkiosta 40 prosenttia maksetaan osakkeina ja 60 prosenttia rahana
veroja varten. Kauden 2003 - 2005 osakepalkkiojärjestelmän piiriin kuuluu 88
yhtiön johtoon tai muuhun avainhenkilöstöön kuuluvaa henkilöä. Osakkeiden
siirtopäivä on 28.7.2006.
Helmikuussa 2000 Rautaruukissa otettiin käyttöön osakepalkkiojärjestelmä osaksi
konsernin avainhenkilöstön kannustusohjelmaa. Järjestelmä koostuu kolmen vuoden
kannustejaksoista, joista ensimmäinen alkoi 1.1.2000 ja jonka jälkeen kaudet ovat
alkaneet vuosittain kunkin vuoden alussa.
Osakepalkkiojärjestelmän mukaan palkkio määräytyy vertaamalla yhtiön menestystä
toimialalla ja enimmäispalkkio maksetaan edellyttäen, että Rautaruukin pääoman
tuotto sijoittuu vertailuryhmässä parhaaseen neljännekseen. Vertailuryhmän
muodostavat 10 Rautaruukin kanssa samalla toimialalla olevaa yhtiötä
ensisijaisesti Euroopassa. Järjestelmän ehtojen mukaan henkilö sitoutuu pitämään
saamansa osakkeet omistuksessaan vähintään kahden vuoden ajan kannustejakson
päättymisestä.
Lisätietoja:
Tiina Bäckman, lakiasiainjohtaja
Puhelin 020 592 9068
Rautaruukki Oyj
Taina Kyllönen
Viestintäjohtaja
Rautaruukki toimittaa metalliin perustuvia komponentteja, järjestelmiä ja
kokonaistoimituksia rakentamiseen ja konepajateollisuudelle. Metallituotteissa
yhtiöllä on laaja tuote- ja palveluvalikoima. Yhtiöllä on toimintaa 23 maassa ja
henkilöstöä 12 000. Liikevaihto vuonna 2005 oli 3,7 miljardia euroa. Osake on
noteerattu Helsingin Pörssissä (Rautaruukki Oyj: RTRKS). Vuodesta 2004 yhtiö on
käyttänyt markkinointinimeä Ruukki.
JAKELU:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ruukki.com