6.2.2008
08:00 CET
Rautaruukin liikevoitto parani selvästi edellisvuodesta - tulevaisuuden näkymät hyvät
Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 6.2.2008 klo 9.00
Yhteenveto vuoden 2007 tuloksesta (2006 vertailuluku)
- Liikevaihto 3 876 miljoonaa euroa (3 682, vertailukelpoinen 3 515), kasvua
vertailukelpoiseen 10 prosenttia
- Liikevoitto 637 miljoonaa euroa (529, vertailukelpoinen 515), kasvua
vertailukelpoiseen 24 prosenttia
- Sijoitetun pääoman tuotto 29,6 prosenttia (31,5, ilman Ovakon myyntivoiton
vaikutusta 27,4)
- Osakekohtainen tulos (laimennettu) 3,31 euroa (3,65, ilman Ovakon myyntivoiton
vaikutusta 2,92)
- Hallituksen ehdotus osingosta 1,70 euroa osakkeelta ja lisäosinkoa 0,30 euroa
osakkeelta (1,50 euroa osakkeelta sekä lisäosinkoa 0,50 euroa osakkeelta)
- Yhtiön vahva kasvu erityisesti Venäjällä ja itäisessä Keski-Euroopassa sekä
vilkas kysyntä asiakasteollisuuksissa antavat hyvän pohjan Rautaruukin kasvulle
vuonna 2008. Vertailukelpoisen liikevaihdon arvioidaan kasvavan konsernin
kasvutavoitteiden mukaisesti eli yli 10 prosenttia. Vuoden 2008 liikevoiton
arvioidaan ylittävän vuoden 2007 liikevoiton.
--------------------------------------------------------------------------------
| AVAINLUVUT | 2007 | 2006* | 2006 | 2007 | 2006 |
| | 1-12 | 1-12 | 1-12 | 10-12 | 10-12 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto, Me | 3 876 | 3 515 | 3 682 | 982 | 1 013 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto, Me | 637 | 515 | 529 | 120 | 167 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto | 16,4 | 14,7 | 14,4 | 12,2 | 16,5 |
| liikevaihdosta, % | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja, Me | 621 | | 535** | 109 | 158** |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen tulos, | 3,31 | | 2,92** | 0,57 | 0,82** |
| laimennettu, e | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitetun pääoman tuotto, | 29,6 | | 27,4** | | |
| % | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nettovelkaantumisaste, % | 1,4 | | 1,2 | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö keskimäärin | 14 715 | | 13 121 | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| * Vertailukelpoisista luvuista on poistettu Nordic Reinforcing -yksiköt, |
| jotka kuuluivat konserniin 31.7.2006 asti. |
| ** Ilman Ovakon myyntivoittoa. |
--------------------------------------------------------------------------------
Yhteenveto loka-joulukuun 2007 tuloksesta (loka-joulukuun 2006 vertailuluku):
- Rakentamisen markkinat jatkoivat kasvuaan erityisesti Venäjällä ja Itäisessä
Euroopassa ja kysyntä säilyi hyvänä
- Konepajateollisuuden markkinat kasvoivat
ja kysyntä erittäin hyvää erityisesti nosto- ja kuljetusväline- sekä
energiateollisuudessa
- Erikoisterästuotteilla vahva kysyntä.
Perusterästuotteissa terästukkureiden varastot olivat korkealla tasolla, ja
niiden purkaminen aiheutti hetkellistä ylitarjontaa erityisesti sinkittyjen
tuotteiden markkinoilla. Vuodenvaihteessa varastot olivat jälleen normaalilla
tasolla.
- Liikevaihto loka-joulukuussa oli 982 miljoonaa euroa (1 013). Vahva kysyntä
kasvatti Ruukki Construction- ja Ruukki Engineering -divisioonien liikevaihtoa.
Ruukki Metalsin myyntiä rajoitettiin vastaamaan kannattavaa kysyntää. Omien
terästuotteiden myyntihinnat olivat edellisen vuosineljänneksen tasolla.
- Liikevoitto oli 120 miljoonaa euroa (167). Loka-joulukuun tulosta heikensivät
yhteensä 43 miljoonan euron erät, jotka aiheutuivat pääosin käyttämättömästä
kapasiteetista, varastojen purkamisesta, lakoista sekä välitystuotteena myytävän
ruostumattoman teräksen heikentyneistä katteista.
- Yritysostojen integrointi Ruukki Engineering -divisioonassa odotettua
hitaampaa, ja ohjelma kannattavuuden parantamiseksi käynnistetty
Toimitusjohtaja Sakari Tamminen kommentoi vuoden 2007 tulosta:
"Kuluneena vuonna kysyntä oli hyvä yhtiön kaikissa asiakasteollisuuksissa.
Liikevaihto kasvoi tavoitteidemme mukaisesti ja konsernin liikevoitto oli
erittäin hyvä. Jatkoimme vahvaa kannattavaa kasvua rakentamisen markkinoilla
Venäjällä ja itäisessä Keski-Euroopassa. Puolassa ja Unkarissa valmistuneet
investoinnit ovat osa mittavaa investointiohjelmaamme toimituskyvyn lisäämiseksi
rakentamisen asiakkaille. Asemamme johtavana teräsrakentajana vahvistuu
entisestään, kun uudet tuotantolinjat Romaniassa, Ukrainassa ja Venäjällä
käynnistyvät keväällä 2008. Yritysostojen myötä saimme uusia nosto- ja
kuljetusvälineteollisuuden asiakkuuksia ja pystyimme laajentamaan
tuotevalikoimaamme Ruukki Engineering -divisioonassa. Paransimme myös
erikoisterästuotteiden toimituskykyämme investoimalla lujiin ja karkaistuihin
teräksiin, ja erikoisterästuotteiden osuus Ruukki Metals -divisionan myynnistä
kasvoi.
Ensimmäisellä vuosipuoliskolla Ruukin kannattavuus oli erittäin hyvällä tasolla.
Toisen vuosipuoliskon lopulla käyttämättömän kapasiteetin kustannukset, lakot
sekä välitystoiminnan katteiden pienentyminen heikensivät selvästi
kannattavuuttamme edellisvuoden vertailujaksosta. Ruukki Engineering
-divisionassa on käynnissä yritysostojen integrointi, ja tehokkuuden ja
tuottavuuden parantamiseksi olemme käynnistäneet ohjelman, jolla haemme selvää
tulosparannusta divisioonan tulokseen vuonna 2008 edellisvuoteen verrattuna.
Vahva kasvumme erityisesti Venäjällä ja itäisessä Keski-Euroopassa sekä vilkas
kysyntä asiakasteollisuuksissa antavat hyvän pohjan Rautaruukin kasvulle vuonna
2008. Arvioimme, että kuluvana vuonna konsernin vertailukelpoinen liikevaihto
kasvaa asetettujen tavoitteiden mukaisesti eli yli 10 prosenttia. Liikevoiton
vuodelta 2008 arvioidaan yli vuoden 2007 tason."
Tiedotustilaisuus
Rautaruukki järjestää tiedotustilaisuuden 6.2.2008 klo 10.30 yhtiön
pääkonttorissa osoitteessa Suolakivenkatu 1, 00810 HELSINKI.
Webcast ja puhelinneuvottelu
Sijoittajille ja analyytikoille suunnattua englanninkielistä webcastia ja
puhelinneuvottelua voi seurata suorana yhtiön internetsivuilla osoitteessa
www.ruukki.com/sijoittajat tänään 6.2.2008 klo 14.00.
Puhelinkonferenssiin voi osallistua soittamalla 5-10 minuuttia ennen tilaisuuden
alkua numeroon: +44 (0) 20 7162 0025 salasana: Rautaruukki. Puhelinkonferenssin
nauhoitus on kuunneltavissa 11. helmikuuta asti numerossa: +44 (0) 20 7031 4064,
tunnus: 781913.
Vuoden 2007 tilinpäätöstiedote on nähtävillä yhtiön internetsivuilla osoitteessa
www.ruukki.com/sijoittajat.
LISÄTIETOJA:
Toimitusjohtaja Sakari Tamminen, puh. 020 592 9075
Talous- ja rahoitusjohtaja Mikko Hietanen, puh. 020 592 9030
Rautaruukki Oyj
Anne Pirilä
Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja
Rautaruukki toimittaa metalliin perustuvia komponentteja, järjestelmiä ja
kokonaistoimituksia rakentamiseen ja konepajateollisuudelle. Metallituotteissa
yhtiöllä on laaja tuote- ja palveluvalikoima. Yhtiöllä on toimintaa 24 maassa ja
henkilöstöä 14 600. Liikevaihto vuonna 2007 oli 3,9 miljardia euroa. Osake on
noteerattu OMX Pohjoismaisessa Pörssissä, Helsingissä (Rautaruukki Oyj: RTRKS).
Vuodesta 2004 yhtiö on käyttänyt markkinointinimeä Ruukki.
www.ruukki.com
JAKELU:
OMX Pohjoismainen Pörssi, Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ruukki.com
HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2007
Toimintaympäristö
Markkinatilanne konsernin ydinmarkkina-alueilla ja keskeisissä
asiakasteollisuuksissa jatkui hyvänä vuoden 2007 aikana. Rakentamisen
aktiviteetti jatkui vilkkaana Pohjoismaissa, itäisessä Keski-Euroopassa sekä
Venäjällä. Konepajateollisuuden asiakkaiden, erityisesti nosto- ja
kuljetusvälineteollisuuden sekä energiateollisuuden tilauskannat säilyivät
vahvoina, mikä näkyi myönteisesti myös Rautaruukin toimituksissa.
Terästuotteissa erikoistuotteiden ja levytuotteiden kysyntä on jatkunut hyvänä,
mutta eräissä tuoteryhmissä muun muassa sinkittyjen tuotteiden markkinoilla oli
ylitarjontaa erityisesti vuoden loppupuolella.
Liikevaihto ja tulos 2007 (2006 vertailuluku)
Konsernin vuoden 2007 liikevaihto oli 3 876 miljoonaa euroa ja kasvoi 10
prosenttia edellisvuoden vertailukelpoiseen liikevaihtoon verrattuna (3 515).
Konsernin raportoitu liikevaihto vuonna 2006 oli 3 682 miljoonaa euroa.
Vertailukelpoisista luvuista on poistettu Nordic Reinforcing -yksiköt, jotka
kuuluivat konserniin 31.7.2006 asti.
Ratkaisuliiketoimintojen eli Ruukki Constructionin ja Ruukki Engineeringin
yhteenlaskettu osuus liikevaihdosta kasvoi konsernin strategian mukaisesti ja
oli 44 prosenttia (38). Ruukki Constructionin liikevaihto kasvoi 26 prosenttia
ja oli 1 042 miljoonaa euroa (829) ja Ruukki Engineeringin liikevaihto kasvoi 20
prosenttia 667 miljoonaan euroon (557). Ruukki Metalsin liikevaihto oli 2 168
miljoonaa euroa (2 291, vertailukelpoinen liikevaihto 2 124).
Konsernin liikevaihdosta 82 prosenttia (79) tuli ydinmarkkina-alueilta: Suomesta
31 prosenttia (31), muista Pohjoismaista 30 (31), ja itäisestä Keski-Euroopasta,
Venäjältä ja Ukrainasta 21 prosenttia (17). Muun Euroopan osuus oli 15
prosenttia (19) ja muiden maiden 3 prosenttia (2).
Tilikauden liikevoitto nousi 637 miljoonaan euroon ja oli 16 prosenttia
liikevaihdosta. Liikevoitto kasvoi 122 miljoonaa euroa eli 24 prosenttia
edellisen vuoden vertailukelpoiseen liikevoittoon verrattuna (515). Konsernin
raportoitu liikevoitto vuonna 2006 oli 529 miljoonaa euroa.
Ratkaisuliiketoimintojen osuus konsernin liikevoitosta oli 39 prosenttia (39).
Ruukki Constructionin liikevoitto oli 150 miljoonaa euroa (101), Ruukki
Engineeringin liikevoitto oli 96 miljoonaa euroa (106) ja Ruukki Metalsin
liikevoitto 417 miljoonaa euroa (364, vertailukelpoinen 350).
Nettorahoituskulut olivat yhteensä 20 miljoonaa euroa (22). Nettokorkokulut
laskivat viime vuoden 20 miljoonasta eurosta 8 miljoonaan euroon, mikä johtui
korollisten velkojen vähentymisestä. Loput nettorahoituskuluista olivat pääosin
Ruotsin kruunumääräisten velkojen suojauskustannuksia.
Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta oli 3 miljoonaa euroa (129, josta Ovakon
osuus oli 125 miljoonaa euroa).
Voitto ennen veroja oli 621 miljoonaa euroa (635, josta Ovakon myyntivoiton
osuus oli noin 100 miljoonaa euroa).
Konsernin verot olivat 162 miljoonaa euroa (134). Konsernin efektiivinen
verokanta oli 26 prosenttia (26).
Tilikauden voitto oli 459 miljoonaa euroa (501, josta Ovakon myyntivoiton osuus
oli noin 100 miljoonaa euroa).
Laimennettu osakekohtainen tulos oli 3,31 euroa (3,65 euroa, ilman Ovakon
myyntivoittoa 2,92 euroa).
Sijoitetun pääoman tuotto oli 29,6 prosenttia (31,5) ja oman pääoman tuotto 24,0
prosenttia (30,1). Ilman Ovakosta saadun myyntivoiton vaikutusta vuoden 2006
vertailukelpoinen sijoitetun pääoman tuotto oli 27,4 prosenttia ja oman pääoman
tuotto 24,9 prosenttia.
Tase
Konsernin taseen loppusumma laski vuoden 2006 lopusta 164 miljoonaa euroa 2 861
miljoonaan euroon.
Oma pääoma oli vuoden lopussa 1 984 miljoonaa euroa (1 832) eli 14,30 euroa
osaketta kohden (13,26). Korolliset nettovelat olivat 28 miljoonaa euroa (22).
Omavaraisuusaste oli 70,4 prosenttia (61,6) ja nettovelkaantumisaste 1,4
prosenttia (1,2).
Rahavirta ja rahoitus
Liiketoiminnan rahavirta oli 435 miljoonaa euroa (398) ja rahavirta
investointien jälkeen 270 miljoonaa euroa (536, ilman Ovakosta saatua
myyntituloa 296).
Käyttöpääoma kasvoi 128 miljoonaa euroa (76), josta 92 miljoonaa euroa johtui
ostovelkojen pienentymisestä. Varastojen arvo oli 24 miljoonaa euroa yli
edellisvuoden tason. Viimeisellä vuosineljänneksellä varastojen kiertonopeutta
parannettiin purkamalla varastoja 124 miljoonalla eurolla.
Huhtikuussa Rautaruukki maksoi osakkeenomistajilleen osinkoja 207 miljoonaa
euroa sekä ylimääräisen 69 miljoonan euron osingon Ovakon myyntivoitosta.
Syyskuussa yhtiö maksoi ennenaikaisesti takaisin kaksi 2002 liikkeeseen
laskemaansa korkeakorkoista debentuurilainaa, joiden yhteenlaskettu pääoma oli
104 miljoonaa euroa.
Konsernilla oli tilikauden lopussa likvidejä varoja 196 miljoonaa euroa ja
pankkeja sitovia käyttämättömiä valmiusluottoja yhteensä 300 miljoonaa euroa.
Henkilöstö
Vuonna 2007 konsernin palveluksessa oli keskimäärin 14 715 (13 121) henkilöä.
Vuoden lopussa koko henkilöstön määrä oli 14 587 (13 303), jossa oli kasvua
edellisvuoteen verrattuna 1 284 henkilöä. Henkilöstömäärää kasvattivat
erityisesti yritysostot sekä liiketoiminnan laajentaminen. Itäisessä
Keski-Euroopassa, Venäjällä ja Ukrainassa henkilöstömäärä kasvoi 1 360
henkilöllä ja oli vuoden 2007 lopussa 5 700 henkilöä.
Henkilöstölle maksetut kokonaispalkat olivat 448 (448) miljoonaa euroa, josta 9
(22) miljoonaa euroa oli osakepalkitsemiseen liittyviä kuluja ja 12 (8)
miljoonaa euroa voittopalkkioihin liittyvät kuluja. Lähes koko konsernin
henkilöstö kuuluu tulokseen perustuvan voittopalkkiojärjestelmän piiriin.
Tilikaudella 2007 vuoden 2000 osakepalkkiojärjestelmästä maksettiin
ansaintajakson 2004 - 2006 palkkiot enimmäispalkkion suuruisina. Tästä
tilikaudelle 2007 kirjattiin tulosvaikutteisesti kuluja 6 miljoonaa euroa.
Vuoden 2004 järjestelmästä maksettiin ansaintajaksolta 2006 palkkioina 50
prosenttia enimmäispalkkioista. Tästä tilikaudella 2007 kirjattiin
tulosvaikutteisesti kuluja 2 miljoonaa euroa. Voimassa olevan
osakepalkkiojärjestelmän 2004 viimeisen kannustinjakson 2007 tulosvaikutteisesti
kirjatut kulut vuodella 2007 olivat 1 miljoonaa euroa. Osakepalkkiojärjestelmien
piiriin kuuluu yhteensä noin 120 johtoon tai avainhenkilöstöön kuuluvaa
henkilöä.
Konsernin rakennemuutokset
Tammikuussa 2007 toteutunut Omeo Mekaniska Verkstad AB:n osto vahvisti yhtiön
asemaa nosto- ja kuljetusvälineteollisuuden järjestelmätoimittajana. Osakkeiden
velaton kauppahinta oli noin 4 miljoonaa euroa. Omeon liikevaihto huhtikuussa
2007 päättyneeltä tilikaudelta oli 26 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä
ostohetkellä oli 55. Omeo konsolidoitiin osaksi Rautaruukin
konsernitilinpäätöstä 1.2.2007 lähtien.
Rautaruukki osti norjalaisen terässiltatoimittaja Scanbridge AS:n koko
osakekannan 2.4.2007. Kaupan myötä Rautaruukista tuli Pohjoismaiden johtava
siltojen teräsperustus ja -kansirakenteiden toimittaja. Osakkeiden velaton
kauppahinta oli 6 miljoonaa euroa. Scanbridge konsolidoitiin osaksi Rautaruukin
konsernitilinpäätöstä 1.4.2007. Scanbridgen liikevaihto vuonna 2006 oli 9
miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 75.
Toukokuussa Rautaruukki vahvisti asemaansa nosto- ja kuljetusvälineteollisuuden
toimittajana ostamalla 80,7 prosentin osuuden unkarilaisen Aprítógépgyár Zrt.:n
(AGJ) osakekannasta. Kauppa toteutui 29.5.2007. AGJ konsolidoitiin osaksi
Rautaruukin konsernitilinpäätöstä 1.6.2007. Yritysosto tuo yhtiölle uusia
liiketoimintamahdollisuuksia ja asiakkuuksia sekä täydentää valmistusverkostoa
itäisen Keski-Euroopan alueella. AGJ:n liikevaihto vuonna 2006 oli 43 miljoonaa
euroa ja henkilöstön määrä 740.
Konsernin juridisen rakenteen yksinkertaistamista jatkettiin sulauttamalla
TOP-Teräs Oy, Rautaruukki International Oy, Kiinteistö OY Pakilantie 61-63 sekä
Teräsportti Oy emoyhtiöön.
Marraskuussa 2007 Rautaruukki vei päätökseen vuonna 2006 aloittamansa
betoniteräsliiketoiminnasta luopumisen myymällä raudoitevalmistajat Ruukki
Betonstahl GmbH Saksassa ja Ruukki Welbond BV Hollannissa saudiarabialaiselle
Al-Tuwairqi Groupille. Yksiköiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2006 oli 106
miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä syyskuun lopussa 114 henkilöä. Kauppa
vapautti pääomaa yli 25 miljoonaa euroa. Kaupasta kirjattiin 2 miljoonan euron
myyntitappio vuoden 2007 viimeiselle neljännekselle.
Investoinnit
Investointien rahavirta vuonna 2007 oli -165 miljoonaa euroa (+138, ilman
Ovakosta saatua myyntituloa -102).
Aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin investoitiin yhteensä 172 miljoonaa
euroa (147). Suurimmat investoinnit liittyivät Ruukki Constructionin
kapasiteetin kasvattamiseen Itä-Euroopassa ja terästuotannon erikoistuotteiden
toimituskyvyn vahvistamiseen. Tilikauden aikana käyttöomaisuutta ja
tytäryhtiöitä myytiin 18 miljoonalla eurolla. Lisäksi Ovakon pääoman
palautuksina saatiin 9 miljoonaa euroa sekä Ovako-kaupassa syntyneen
lainasaamisen myynnistä 20 miljoonaa euroa. Vuonna 2008 investoinnit
aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin arvioidaan ylittävän 250 miljoonaa
euroa.
Tilikaudella yritysjärjestelyihin käytettiin varoja 44 miljoonaa euroa.
Yritysjärjestelyiden kautta käyttöomaisuus lisääntyi 18 miljoonaa euroa ja
liikearvo 3 miljoona euroa. Järjestelyillä ei ollut merkittävää vaikutusta
käyttöpääoman määrään.
Tilikaudelle kertyi lisäksi 5 miljoonan euron positiivinen rahavirta, mikä
johtui pääosin edellisen vuoden yritysmyynneistä.
Helmikuussa päätettiin lisätä toimitilarakentamisen teräsrunkorakenteiden ja
profiloitujen tuotteiden tuotantoa sekä palvelukeskustoimintaa Puolassa.
Yhteensä noin 19 miljoonan euron investoinnit täydentävät yhtiön kykyä palvella
asiakkaita erityisesti rakentamisen järjestelmien sekä metallituotteiden
toimittajana. Investoinnit toteutettiin vuoden 2007 aikana.
Helmikuussa päätettiin siltojen ja rakennusten runkorakenteiden valmistuksen
laajentamisesta Ylivieskassa. Yhteensä noin 6 miljoonan euron investoinnit
saatiin päätökseen marraskuussa 2007.
Romaniaan rakennettavan runko-, seinäelementti- ja profiilitehtaan rakennustyöt
alkoivat maaliskuussa. Kokonaisinvestointi on noin 35 miljoonaa euroa, ja osa
tuotannosta käynnistyi vuoden 2007 lopulla. Ukrainaan rakenteilla olevan tehtaan
arvioidaan valmistuvan vuoden 2008 aikana. Investoinnin arvo on 15 miljoonaa
euroa. Näillä investoinneilla yhtiö pystyy kasvattamaan huomattavasti liike- ja
teollisuusrakentamisen komponenttien ja kokonaisratkaisujen toimituksia
Ukrainan, Romanian ja Bulgarian alueen asiakkaille.
Rautaruukki käynnisti kesällä 2007 noin 30 miljoonan euron investoinnit
Venäjällä Obninskin ja Balabanovon tehtailla. Investoinnit vahvistavat liike- ja
toimitilarakentamisen tuotevalikoimaa ja palvelukykyä Venäjällä ja
Kazakstanissa. Investoinnit valmistuvat vaiheittain vuoteen 2009 mennessä, ja
niiden seurauksena yhtiö arvioi kolminkertaistavansa tehtaiden toimituskyvyn
vuoden 2009 loppuun mennessä.
Raahen tehtaalla otettiin käyttöön syyskuussa uusi suorakarkaisulaitteisto.
Investointi on osa Raahen tehtaalla käynnissä olevaa lujiin ja karkaistuihin
teräksiin liittyvää investointiohjelmaa. Suorakarkaisulaitteiston käyttöönotto
parantaa merkittävästi toimituskykyä erityisesti nosto- ja
kuljetusvälineteollisuudelle.
Yhtiökokous 2007
Rautaruukki Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Helsingissä 20. maaliskuuta
2007.
Yhtiökokous valitsi yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi uudelleen Jukka
Viinasen. Varapuheenjohtajaksi valittiin Reino Hanhinen. Jäseniksi valittiin
uudelleen Maarit Aarni-Sirviö, Christer Granskog, Pirkko Juntti ja Kalle J.
Korhonen. Uusiksi jäseniksi valittiin vuorineuvos Jukka Härmälä ja Leinovalu
Oy:n hallituksen puheenjohtaja Liisa Leino.
Hallintoneuvostoon valittiin uudelleen puheenjohtajaksi Turo Bergman ja
varapuheenjohtajaksi Jouko Skinnari sekä jäseniksi Heikki Allonen, Inkeri
Kerola, Miapetra Kumpula-Natri, Petri Neittaanmäki, Markku Tynkkynen, Tapani
Tölli sekä Lasse Virén.
Tilintarkastajaksi valittiin uudelleen KHT-yhteisö Ernst & Young Oy,
päävastuullisena tilintarkastajana Pekka Luoma, KHT.
Yhtiökokous valtuutti hallituksen hankkimaan enintään 12 000 000 omaa osaketta
(8,56 prosenttia osakemäärästä). Valtuutus on voimassa 18 kuukautta
yhtiökokouksen päätöksestä lukien.
Lisäksi yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 13 785 381 yhtiön
hallussa olevan oman osakkeen luovuttamisesta. Valtuutus on voimassa vuoden 2009
varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.
Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen yhtiöjärjestyksen muuttamisesta.
Yhtiön toimialaa täsmennettiin vastaamaan paremmin yhtiön nykyistä
liiketoimintaa. Vähimmäispääomaa ja enimmäispääomaa sekä osakkeiden lukumäärää
koskevat määräykset poistettiin. Yhtiön osakkeiden jakaantuminen K-sarjan ja
A-sarjan osakkeisiin poistettiin ja yhtiöllä on vain yksi osakesarja.
Hallituksen ja hallintoneuvoston päätösvaltaisuutta, pöytäkirjamenettelyä ja
toimikautta koskevat määräykset poistettiin. Hallituksen ja toimitusjohtajan
tehtävät määriteltiin siten kuin osakeyhtiölaissa on säädetty niiden
yleistoimivallasta. Hallintoneuvoston tehtävät määriteltiin. Osakkeiden
lunastusvelvollisuutta koskeva 21 § poistettiin. Lisäksi yhtiöjärjestystä
muutettiin sen johdosta, että osakeyhtiölaki sisältää vastaavat säännökset ja
tehtiin eräitä sanonnallisia muutoksia uuden lain terminologian johdosta. Uusi
yhtiöjärjestys tuli voimaan 5.4.2007.
Yhtiökokous päätti asettaa nimitysvaliokunnan valmistelemaan hallituksen
jäsenten valintaa ja hallituspalkkioita koskevia ehdotuksia seuraavalle
yhtiökokoukselle. Nimitysvaliokuntaan valittiin 1.11.2007 tilanteen mukaan
kolmen suurimman osakkeenomistajan edustajat finanssineuvos Markku Tapio
Valtioneuvoston kansliasta, Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen
sijoitusjohtaja Jussi Laitinen sekä Keskinäisen työeläkevakuutusyhtiö Varman
toimitusjohtaja Matti Vuoria. Lisäksi nimitysvaliokuntaan kuului hallituksen
puheenjohtaja Jukka Viinanen asiantuntijajäsenenä.
Yhtiökokous päätti 20.3.2007, että vuodelta 2006 maksetaan osinkoa 1,50 euroa
osakkeelta sekä lisäosinkoa 0,50 euroa osakkeelta osakkuusyhtiö Ovakon
osakkeiden myynnistä saadusta myyntivoitosta. Osinko, joka oli määrältään
yhteensä 276 miljoonaa euroa, maksettiin 4.4.2007.
Hallituksen valiokunnat
Hallituksen valiokunnat avustavat hallitusta valmistelemalla hallitukselle
kuuluvia asioita. Hallituksella on kaksi vakituista valiokuntaa:
tarkastusvaliokunta ja palkitsemisvaliokunta. Hallitus valvoo näiden
valiokuntien toimintaa.
Vuonna 2007 tarkastusvaliokuntaan valittiin Pirkko Juntti puheenjohtajaksi sekä
Christer Granskog ja Liisa Leino jäseniksi. Palkitsemisvaliokuntaan valittiin
Jukka Viinanen puheenjohtajaksi sekä Reino Hanhinen ja Jukka Härmälä jäseniksi.
Muutoksia yhtiön johdossa
Diplomi-insinööri Tommi Matomäki nimitettiin joulukuussa Ruukki Engineering
-divisioonan johtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi 1.1.2008 alkaen. Hän
siirtyi tehtävään Technip Offshore Finland Oy:n toimitusjohtajan tehtävistä.
Osakkeet ja osakepääoma
Rautaruukki Oyj:n osakkeen (RTRKS) vaihto OMX Pohjoismaisessa Pörssissä,
Helsingissä vuonna 2007 oli 8 444 miljoonaa euroa (4 628). Osakkeen korkein
noteeraus oli 52,50 euroa heinäkuussa ja alin 27,38 euroa tammikuussa.
Volyymilla painotettu keskikurssi oli 38,34 euroa. Vuoden lopussa 31.12.2007
osakkeen kurssi oli 29,65 euroa ja osakkeiden markkina-arvo 4 157 miljoonaa
euroa (4 220).
Yhtiön rekisteröity osakepääoma 31.12.2007 oli 238,3 miljoonaa euroa.
Liikkeeseen laskettuja osakkeita oli 140 198 128 kappaletta. Vuoden lopussa
yhtiön hallussa oli 1 476 937 omaa osaketta, mikä vastaa 1,05 prosenttia yhtiön
osakkeista ja osakkeiden tuottamasta äänimäärästä.
Henkilöstön optio-oikeudet 2003, jotka perustuvat vuoden 2003 optiolainaan, ovat
olleet julkisen kaupankäynnin kohteena OMX Pohjoismaisessa Pörssissä,
Helsingissä 24.5.2006 alkaen. Yksi optio-oikeus oikeuttaa yhden osakkeen
merkintään 1,70 euron osakekohtaisella merkintähinnalla. Optio-oikeuksilla oli
merkitty 31.12.2007 mennessä yhteensä 1 311 683 osaketta. Jäljellä olevat
optio-oikeudet oikeuttavat 88 317 osakkeen merkintään. Osakkeiden merkintäaika
päättyy 23.5.2009.
Hallituksella on valtuudet hankkia 12 000 000 omaa osaketta (8,56 prosenttia
osakemäärästä). Valtuutus on voimassa 18 kuukautta yhtiökokouksen 20.3.2007
päätöksestä lukien. Tilikauden aikana hallitus ei ole käyttänyt valtuutustaan
omien osakkeiden hankintaan.
Hallituksella on niin ikään valtuudet luovuttaa enintään 13 785 381 yhtiön
hallussa olevaa omaa osaketta. Valtuutus on voimassa vuoden 2009 varsinaisen
yhtiökokouksen päättymiseen saakka. Hallituksen vuoden 2007 yhtiökokoukseen
päättyneen valtuutuksen puitteissa yhtiö siirsi vuoden 2007 aikana konsernin
osakepalkkiojärjestelmän 2004 piiriin kuuluville henkilöille 84 000 yhtiön
hallussa ollutta omaa osaketta. Hallituksen nyt voimassaolevan valtuutuksen
puitteissa yhtiö siirsi vuoden 2007 aikana konsernin osakepalkkiojärjestelmän
2000 viimeisen kannustejakson 2004 - 2006 piiriin kuuluville henkilöille 225 194
yhtiön hallussa ollutta omaa osaketta. Yhtiölle on palautunut 750 osaketta.
Luovutusten jälkeen yhtiön hallussa on 1 476 937 omaa osaketta. Omien osakkeiden
markkina-arvo 31.12.2007 oli 43,8 miljoonaa euroa.
Tilikauden lopussa hallituksella ei ollut voimassa olevaa valtuutusta laskea
liikkeelle vaihtovelkakirja- tai optiolainoja tai korottaa yhtiön osakepääomaa.
Hallitus päätti joulukuussa uudesta avainhenkilöiden osakepohjaisesta
kannustinjärjestelmästä 2008 - 2010. Järjestelmässä on kolme ansaintajaksoa,
jotka ovat kalenterivuodet 2008, 2009 ja 2010. Mahdolliset palkkiot maksetaan
ansaintajaksoa seuraavan vuoden aikana osittain yhtiön osakkeina ja osittain
rahana. Järjestelmään kuuluu 85 henkilöä. Kolmivuotisesta järjestelmästä
maksettavat palkkiot vastaavat yhteismäärältään enintään 1 200 000 Rautaruukki
Oyj:n osaketta, mihin sisältyy myös rahana maksettava osuus. Rahana maksettava
osuus kattaa palkkiosta aiheutuvat verot ja veronluonteiset maksut.
Tutkimus ja kehitys
Tutkimukseen ja kehitykseen käytettiin 28 miljoonaa euroa (22). Kuluvana vuonna
keskityttiin erikoistuotteiden ja valmiiden tuotejärjestelmien kehittämiseen.
Osaamista laajennettiin erityisesti tuotteiden käytettävyyden ja asiakkaiden
valmistusprosessin osa-alueille.
Rakentamisen markkinoille Rautaruukki toi uusia rakentamisaikaa lyhentäviä
ratkaisuja kuten paaluanturat, louhintatarvetta vähentävän kallioperustuksen
sekä runkorakentamista ja julkisivuelementtien asennusta nopeuttavan
reunapalkkiratkaisun.
Konepajateollisuuden sektorille kehitettiin ohjaamoja, koneiden runkoja ja
puomirakenteita. Käyttämällä uusia lujia teräksiä ja uusia konstruktioita
rakenteet saadaan entistä kevyemmiksi ja suorituskykyisemmiksi. Tuotteiden
valmistettavuutta ja valmistustehokkuutta parannettiin kehittämällä rakenteiden
modulaarisuutta, jolloin samoja komponentteja voi käyttää erilaisissa
loppukokoonpanoissa.
Lisäksi kehitettiin lujien erikoisterästen tuoteperhettä entistä lujempiin ja
kestävämpiin laatuihin sekä pinnoitteita uusiin arkkitehti- ja
kulutustuoteratkaisuihin. Toiminnallisia mm. likaa hylkiviä, antigraffiti- ja
hygieenisiä pinnoitteita kehitettiin aktiivisesti.
Yhtiö osallistui yhteiseurooppalaisiin hankkeisiin, jossa tutkitaan lujien
terästen käyttöä ja liitostekniikkaa tuulivoimaloissa.
Ympäristöasiat
Rautaruukin kaikkien toimintojen ympäristöjohtamista ohjaa konsernin
ympäristöpolitiikka. Päätuotantopaikoilla toimitaan ISO 14001 -sertifioitujen
järjestelmien mukaisesti. Näiden järjestelmien piiriin kuului vuonna 2007 95
(95) prosenttia tuotannosta. Laatuasioita hallitaan ISO 9001-laatujärjestelmän
avulla.
Vuoden 2007 lopussa Rautaruukin toiminnoista EU-päästökaupan piiriin kuuluivat
Raahen tehdas ja Hämeenlinnan tehtaan höyrykattilat. Norjan
päästökauppajärjestelmään kuuluu Mo i Ranan valssaamo. Päästöoikeuksia myytiin
vuonna 2007 yhteensä 2 miljoonalla eurolla. Nämä oikeudet vapautuivat
päästökauppakauden aikaisesta Raahen tehtaan tuotannon sopeuttamisesta
markkinatilanteeseen.
Päästökauppakauden 2008-2012 aikana yhtiö arvioi tarvitsemiensa päästöoikeuksien
ostoista syntyvän noin 3-5 miljoonan euron vuotuiset lisäkustannukset. Lisäksi
päästökaupalla saattaa olla kustannusvaikutuksia Pohjoismaisilta
sähkömarkkinoilta yhtiön hankkiman sähkön hintaan.
Vuoden 2007 ympäristöinvestoinnit olivat yhteensä 7 miljoonaa euroa (8).
Rautaruukki valittiin syyskuussa 2007 eurooppalaisten yritysten suorituskykyä
mittaavaan Dow Jones STOXX Sustainability -indeksiin. Indeksissä ovat mukana
Euroopan johtavat yritykset kestävän kehityksen osa-alueella. Yritykset valitaan
indeksiin vuosittaisen arvioinnin perusteella.
Lisätietoja ympäristöasioista löytyy vuosikertomuksesta ja toimipaikkojen
ympäristöraporteista.
Kustannustehokkuuden parantaminen
Rautaruukin toimintatapojen yhtenäistämis- ja tehostamisohjelmaan - Ruukki
Unitediin - liittyvillä kustannussäästöillä tavoitellaan vuoden 2004
kustannusrakenteeseen verrattuna noin 150 miljoonan euron kustannustason laskua
vuoden 2008 loppuun mennessä, josta tilikauden loppuun mennessä oli toteutunut
96 miljoonaa euroa (43).
Ruukki United -ohjelman tavoitteena on vapauttaa pääomaa pysyvästi noin 150
miljoonaa euroa vuoden 2008 loppuun mennessä, josta tilikauden loppuun mennessä
oli toteutunut 76 miljoonaa euroa (59).
Ruukki United -ohjelmasta aiheutuvat henkilöstövaikutukset täsmentyvät
hankekohtaisesti, ja vähennysten oletetaan pääosin tapahtuvan eläkkeelle
siirtymisten ja uudelleensijoittumisten kautta.
Pääomamarkkinapäivä: Divisioonakohtaisia liikevaihtotavoitteita
Rautaruukki järjesti vuosittaisen pääomamarkkinapäivän sijoittajille ja
analyytikoille lokakuussa Moskovassa ja Obninskissa, Venäjällä.
Pääomamarkkinapäivässä yhtiö julkisti tavoitteen jonka mukaisesti Ruukki
Construction -divisioonan liikevaihto kasvaa orgaanisesti yli
puolitoistakertaiseksi nykyisestä noin miljardista eurosta vuoden 2010 loppuun
mennessä. Erikoistuotteiden osuuden Ruukki Metals -divisioonan liikevaihdosta
tavoitellaan kasvavan 40 prosenttiin vuoden 2010 loppuun mennessä.
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Tammikuussa 2008 Rautaruukki ilmoitti rakentavansa uuden julkisivupaneelitehtaan
Alajärvelle. Syksyllä 2009 tuotantonsa aloittava tehdas laajentaa
julkisivurakenteisiin käytettävien sandwich-elementtien tuotevalikoimaa ja
parantaa liike- ja toimitilarakentamisen kokonaistoimituskykyä. Noin 20
miljoonan euron investointi parantaa yhtiön asiakaspalvelukykyä erityisesti
Pohjoismaissa ja Baltian maissa.
Helmikuussa 2008 Rautaruukki ilmoitti ostavansa saksalaisen nosto- ja
kuljetusväliteollisuuden toimittajan Wolter Metallverarbeitung GmbH:n (Wolter).
Wolterin päätuotteita ovat johtaville eurooppalaisille, globaalisti toimiville
ajoneuvonosturien valmistajille toimitettavat teleskooppipuomit sekä
tuulivoimalatornien asennuksessa käytettävät erikoisnosturien puomit. Vuonna
2008 yhtiön liikevaihdon arvioidaan olevan noin 10 miljoonaa euroa.
Riskit ja riskienhallinta
Rautaruukin hallituksen hyväksymä riskienhallintapolitiikka määrittelee
konsernin riskienhallinnan toimintaperiaatteet ja prosessin. Riskienhallinta on
organisoitu osaksi Ruukin johtamisjärjestelmää ja riskinäkökulma sisältyy
kaikkiin keskeisiin liiketoiminta- ja tukiprosesseihin ja niihin liittyvään
päätöksentekoon.
Perusterästuotteiden markkinavaihteluilta pyritään suojautumaan
ratkaisuliiketoiminnan osuutta kasvattamalla, omien palvelukeskusten toimintaa
kehittämällä, asiakaspalvelua parantamalla sekä erikoistuotteiden osuutta
kasvattamalla. Näistä tekijöistä huolimatta erityisesti tukkukaupan varastojen
muutokset voivat aiheuttaa perusterästuotteiden markkinoilla ajoittaista
kysynnän ja tarjonnan epätasapainoa. Heikommassa markkinatilanteessa Rautaruukki
on varautunut sopeuttamaan myynnin ja terästuotannon määrää vastaamaan
kannattavaa kysyntää, mikä saattaa aiheuttaa lyhytaikaisia vaihteluita yhtiön
kannattavuuteen.
Rautamalmin, kivihiilen ja terästuotannon muiden pääraaka-aineiden hinnat
rahteineen määräytyvät maailmanmarkkinoilla. Raaka-aineiden hinta saattaa
vaihdella voimakkaasti ja niiden hankintalähteitä vaihdetaan aika ajoin.
Hintariskin hallinnassa käytetään sähkö- ja sinkkijohdannaisia, joiden vaikutus
ulottui 31.12.2007 seuraaville viidelle ja kahdelle vuodelle. Saatavuuteen
liittyen riskien hallitsemiseksi terästuotannon pääraaka-aineista ja energian
hinnasta tehdään pitkäaikaisia hankintasopimuksia.
Yhtiön rahoitus ja rahoitusriskien sekä luottoriskien hallinta hoidetaan
keskitetysti emoyhtiön rahoitustoiminnossa. Yhtiölle aiheutuu merkittävä
valuuttakurssiriski Yhdysvaltain dollarista, joka on pääraaka-aineiden
hinnoitteluvaluutta. Konsernin myynnissä valuuttariskit syntyvät lähinnä Ruotsin
kruunusta ja Norjan kruunusta. Näitä riskejä vastaan suojaudutaan tekemällä
valuuttajohdannaisia.
Maailmantalouden yleiseen kehitykseen liittyy tällä hetkellä
epävarmuustekijöitä, jotka saattavat vaikuttaa Rautaruukin tuotteiden kysyntään.
Yhtiö arvioi niiden mahdollisen vaikutuksen kuitenkin olevan pienemmän
ydinmarkkina-alueillaan, Pohjoismaissa ja erityisesti Itä-Euroopassa.
Tiukkenevat ympäristömääräykset saattavat aiheuttaa kustannuksia ja lisätä
investointitarpeita. Toimitusten täsmällisyys on yhä kriittisempi kilpailutekijä
ja tuotantohäiriöillä, kuten myös työmarkkinahäiriöillä, on tämän takia entistä
suuremmat taloudelliset vaikutukset.
Lähiajan näkymät
Markkinatilanteen arvioidaan konsernin ydinmarkkina-alueilla ja keskeisissä
asiakasteollisuuksissa jatkuvan hyvänä. Liike- ja toimitilarakentamisen
aktiviteetin ennakoidaan jatkuvan vilkkaana koko markkina-alueella,
Itä-Euroopassa markkinoiden arvioidaan kasvavan selvästi muita alueita
nopeammin. Infrastruktuurirakentamisen markkinatilanteen arvioidaan myös
jatkuvan hyvänä kaikilla markkina-alueilla. Konepajateollisuuden asiakkaiden
kysynnän arvioidaan jatkuvan hyvänä niin nosto- ja kuljetusvälineteollisuudessa
kuin energia-, laivanrakennus- ja offshore-teollisuudessakin. Terästuotteiden,
erityisesti erikois- ja levytuotteiden, kysynnän arvioidaan jatkuvan hyvänä.
Terästukkureiden perusterästuotteiden varastot olivat korkealla tasolla vuoden
2007 viimeisellä vuosineljänneksellä, mutta normalisoituivat vuodenvaihteessa.
Yhtiön vahva kasvu erityisesti Venäjällä ja itäisessä Keski-Euroopassa sekä
vilkas kysyntä asiakasteollisuuksissa antavat hyvän pohjan Rautaruukin kasvulle
vuonna 2008. Vertailukelpoisen liikevaihdon arvioidaan kasvavan konsernin
kasvutavoitteiden mukaisesti eli yli 10 prosenttia. Vuoden 2008 liikevoiton
arvioidaan ylittävän vuoden 2007 liikevoiton.
Hallituksen esitys voittovarojen käytöstä
Emoyhtiön jakokelpoinen oma pääoma oli 1 049 miljoonaa euroa.
Hallitus on päättänyt ehdottaa 2.4.2008 pidettävälle varsinaiselle
yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan 1,70 euroa osakkeelta ja lisäosinkoa 0,30
euroa osakkeelta pitkien terästen liiketoiminnasta vapautuneista varoista (2007:
1,50 euroa ja ylimääräisenä osinkona Ovakon myyntivoitosta 0,50 euroa
osakkeelta). Ehdotuksen mukaisesti osinkoa jaetaan yhteensä 277 miljoonaa euroa.
Osinko ehdotetaan maksettavaksi 16.4.2008.
Katsaus on tilintarkastamaton.
Helsingissä helmikuun 6. päivänä 2008
Rautaruukki Oyj
Hallitus
DIVISIOONAT
Ruukki Construction
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. euroa | I | II | III | IV | 2006 | I | II | III | IV | 2007 |
| | /0 | /06 | /06 | /06 | | /07 | /07 | /07 | /07 | |
| | 6 | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto | 13 | 181 | 244 | 271 | 829 | 213 | 258 | 278 | 292 | 1 042 |
| | 3 | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto | 8 | 21 | 33 | 39 | 101 | 33 | 40 | 45 | 32 | 150 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - % | 6 | 12 | 14 | 14 | 12 | 15 | 15 | 16 | 11 | 14 |
| liikevaihdo | | | | | | | | | | |
| sta | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
- Liikevaihto kasvoi 26 prosenttia
- Liikevoitto kasvoi 49 prosenttia
- Asema Itä-Euroopan markkinoilla vahvistui; mittava investointiohjelma
Venäjällä ja itäisessä Keski-Euroopassa
- Venäjän liiketoiminta kaksinkertaistui
- Uudet rakentamisaikaa lyhentävät ratkaisut lanseerattiin Pohjoismaissa
Vuonna 2007 Ruukki Constructionin liikevaihto oli 1 042 miljoonaa euroa (829).
Liikevoitto kasvoi 150 miljoonaan euroon (101). Divisioonan osuus koko konsernin
liikevaihdosta oli 27 prosenttia (23). Tilikauden liikevaihtoa ja -voittoa
lisäsivät vuonna 2006 hankittu Venäjän johtava teräsrakentaja Ventall sekä
liiketoiminnan voimakas orgaaninen kasvu, joka perustui hyvään kysyntään ja
kasvaneisiin toimitusmääriin. Vuoden viimeisellä neljänneksellä divisioonan
liikevoittoa rasittivat terästuotannon käyttämättömän kapasiteetin kustannukset
6 miljoonalla eurolla. Poislukien nämä kustannukset divisioonan liikevoitto oli
viimeisellä vuosineljänneksellä 39 miljoonaa euroa.
Talonrakentamisen kysyntä ja toimitukset jatkuivat erittäin hyvinä erityisesti
Pohjoismaissa, itäisessä Keski-Euroopassa ja Venäjällä. Liike- ja
toimitilarakentamisen komponentti- ja kokonaistoimitukset lisääntyivät vuoden
2007 aikana. Asuntorakentamisen komponenttimarkkinoilla kilpailu on kiristymässä
ja kysyntä asuinrakentamisen kattotuotteissa hidastui sekä Pohjoismaissa että
Baltiassa.
Toukokuussa Ruukki Construction lanseerasi Suomen ja Ruotsin markkinoilla useita
rakennusteknisiä innovaatioita sisältävän ratkaisukokonaisuuden. Nämä ratkaisut,
kuten paaluanturat, louhintatarvetta vähentävät kallioperustukset sekä
runkorakentamista ja julkisivuelementtien asennusta nopeuttavat
reunapalkkiratkaisut, nopeutettavat ja tehostavat monikerroksisten toimisto- ja
liiketilojen rakentamista ja samalla parantavat työmaiden turvallisuutta.
Rautaruukin asema teräsrakentamisen johtavana kokonaistoimittajana vahvistui
sekä Pohjoismaissa että Venäjällä. Vuonna 2007 käynnistyivät runko- ja
julkisivurakenteiden toimitukset asennettuina Hyllie arenaan Malmössä Ruotsissa.
Lokakuussa Rautaruukki sopi YIT:n kanssa lokakuussa 2007 kokonaistoimituksista
logistiikka- ja teollisuuspuistoprojektiin Pietarissa, Venäjällä.
Infrastruktuurirakentamisessa markkinatilanne oli normaali sekä pohja- että
liikenneväylärakentamisessa. Vuoden 2007 viimeisen neljänneksen aikana
Rautaruukki käynnisti teräsrakenteiden toimitukset Valtatie 4:n siltahankkeeseen
sekä paalujärjestelmien ja siltarakenteiden toimitukset Mälkiän
kanavasiltahankkeeseen. Myös toimitukset Älandsfjärdenin siltahankkeeseen
Ruotsissa käynnistyivät vuoden 2008 alussa.
Ruukki Constructionin noin 110 miljoonan euron investoinnit
valmistuskapasiteetin lisäämiseksi itäisessä Keski-Euroopassa, Suomessa ja
Venäjällä etenevät suunnitellusti. Romanian uuden tehtaan profiililinjan
tuotanto alkoi lokakuussa. Tehdas on täydessä toiminnassaan kesällä 2008, ja se
valmistaa teräsrunkoja, sandwich-paneeleita, vesikatto- ja verhousprofiileja
sekä seinä- ja kattokasetteja. Uudella tehtaalla Rautaruukki vastaa nopeasti
kasvavaan liike- ja toimitilarakentamisen sekä asuintalojen vesikattojen
kysyntään Romaniassa ja Bulgariassa. Venäjällä käynnistettiin syksyllä uusi
kattoristikkolinja. Toimituskyky vahvistuu entisestään, kun uudet tuotantolinjat
Romaniassa, Ukrainassa, Puolassa ja Venäjällä käynnistyvät keväällä 2008.
Tilikauden aikana Ruukki Construction laajensi myyntikonttoriverkostoaan
Bulgariaan ja Kroatiaan.
Ruukki Engineering
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. euroa | I | II | III | IV | 200 | I | II | III | IV | 2007 |
| | /06 | /06 | /06 | /06 | 6 | /07 | /07 | /07 | /07 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto | 132 | 142 | 127 | 157 | 557 | 167 | 163 | 157 | 180 | 667 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto | 25 | 21 | 28 | 33 | 106 | 32 | 27 | 23 | 15 | 96 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - % | 19 | 15 | 22 | 21 | 19 | 19 | 16 | 14 | 8 | 14 |
| liikevaihdos | | | | | | | | | | |
| ta | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
- Hyvä kysyntä kaikissa asiakasteollisuuksissa
- Liikevaihto kasvoi 20 prosenttia
- Yritysostojen integrointi sekä uudelleenjärjestelyt nosto- ja
kuljetusvälineliiketoiminnassa sekä raaka-ainevaikeudet Norjan yksikössä
heikensivät liikevoittoa
- Toiminnan tehostamisohjelma kannattavuuden parantamiseksi käynnistetty
Vuonna 2007 Ruukki Engineeringin liikevaihto oli 667 miljoonaa euroa (557).
Liikevaihtoa kasvattivat vahvana jatkunut markkinatilanne sekä tammikuussa 2007
toteutunut Omeo Mekaniska Verkstad AB:n ja toukokuussa 2007 toteutunut
unkarilaisen Aprítógépgyár Zrt.:n (AGJ) osto. Divisioonan osuus koko konsernin
liikevaihdosta oli 17 prosenttia (15). Liikevoitto oli 96 miljoonaa euroa (106).
Liikevoitto vuoden viimeisellä neljänneksellä oli edellistä vuosineljännestä
heikompi, mikä johtui tuulivoimalaprojektien raaka-ainevaikeuksista Norjan
yksikössä sekä yritysostojen integroinnista ja uudelleenjärjestelyistä nosto- ja
kuljetusvälineliiketoiminnassa. Toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi ovat
meneillään ja ostettujen yksiköiden tuloksen odotetaan paranevan tämän vuoden
kuluessa. Lisäksi vuoden viimeisellä neljänneksellä divisioonan liikevoittoa
rasittivat terästuotannon käyttämättömän kapasiteetin kustannukset 3 miljoonalla
eurolla ja lakkojen aiheuttamat katkokset asiakastoimituksiin 2 miljoonalla
eurolla. Poislukien edellä mainitut kustannukset divisioonan liikevoitto oli
vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä 21 miljoonaa euroa.
Tilauskanta on edelleen vahva Ruukki Engineeringin asiakkailla kaikilla
asiakastoimialoilla. Nykyinen tuotantokapasiteetti rajoittaa divisioonan kasvua
erityisesti tuulivoimalateollisuuden ja nosto- ja kuljetusvälineteollisuuden
asiakkaille.
Toukokuussa 2007 ostetun unkarilaisen AGJ:n kautta saatiin uusia, merkittäviä
nosto- ja kuljetusvälineteollisuuden asiakkuuksia. Yritysoston myötä puomien
tuotevalikoima laajeni ja materiaalinkäsittelylaitteiden puomien lisäksi
Rautaruukki pystyy toimittamaan myös maansiirtokoneissa käytettäviä puomeja.
Kysyntä tuulivoimalateollisuudessa on edelleen kasvussa. Rautaruukki toimittaa
tuulivoimaloihin vaihteistorunkoja, generaattorialustoja ja ristikkorakenteita.
Paperi- ja puunjalostusteollisuuden kysyntä, kuten myös
laivanrakennusteollisuuden kysyntä on jatkunut edelleen hyvänä Euroopassa.
Rautaruukki allekirjoitti elokuussa 2007 Wärtsilän kanssa sopimuksen
globaaleista toimituksista, joka kaksinkertaistaa laivoissa ja voimalaitoksissa
käytettävien moottorialustojen ja öljyaltaiden toimitukset Suomeen sekä lisää
toimituksia jatkossa myös Italiaan ja Kiinaan.
Joulukuussa 2007 Rautaruukki teki norjalaisen Aker Kværner Stord AS:n kanssa
sopimuksen 16 imuankkurin toimittamisesta vuoden 2008 lopussa. Lisäksi sovittiin
offshoreteräslevyjen toimittamisesta vuoden 2007 neljänneltä vuosineljännekseltä
alkaen puolentoista vuoden ajan.
Ruukki Metals
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj.euroa | I | II | III | IV | 2006 | I | II | III | IV | 2007 |
| | /06 | /06 | /06 | /06 | | /07 | /07 | /07 | /07 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto | 591 | 604 | 514 | 583 | 2 | 570 | 588 | 500 | 509 | 2 168 |
| | | | | | 291 | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto | 77 | 87 | 89 | 111 | 364 | 119 | 117 | 104 | 77 | 417 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - % | 13 | 14 | 17 | 19 | 16 | 21 | 20 | 21 | 15 | 19 |
| liikevaihdos | | | | | | | | | | |
| ta | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
- Hyvä kysyntä ydinmarkkinoilla
- Tukkukauppojen ja teräspalvelukeskusten varastojen taso normalisoitui
vuodenvaihteessa
- Ruukki Metalsin varastoja purettiin selvästi viimeisellä neljänneksellä ja
varastojen taso normalisoitui vuodenvaihteessa
- Erikoisterästuotteissa kasvu odotusten mukainen
- Kysyntänäkymät hyvät, myös sinkittyjen tuotteiden kysyntä parantumassa
Ruukki Metalsin vuoden 2007 liikevaihto oli 2 168 miljoonaa euroa (2 291).
Vertailukelpoinen liikevaihto vuonna 2006 oli 2 124 miljoonaa euroa eli kasvua
oli 2 prosenttia. Vertailukelpoisista luvuista on poistettu Nordic Reinforcing
-yksiköt, jotka kuuluivat konserniin 31.7.2006 asti. Liikevoitto nousi 15
prosenttia ja oli 417 miljoonaa euroa (364). Vertailukelpoinen liikevoitto
vuonna 2006 oli 350 miljoonaa euroa. Kannattavuutta paransivat myyntihintojen
nousu ja myynnin rakenteen muutos. Erikoistuotteiden osuus myynnistä on kasvanut
edelleen ja oli vuonna 2007 23 prosenttia (19) ja viimeisellä neljänneksellä 25
prosenttia. Divisioonan osuus koko konsernin liikevaihdosta oli 56 prosenttia
(62).
Ruukki Metalsin vuoden 2007 liikevaihto ilman marraskuussa myytyjä
Keski-Euroopan betoniteräsyksiköitä oli 2 093 miljoonaa euroa ja liikevoitto 420
miljoonaa euroa.
Vuoden viimeisellä neljänneksellä divisioonan liikevoittoa rasittivat
terästuotannon käyttämättömän kapasiteetin kustannukset 15 miljoonalla eurolla,
lakkojen aiheuttamat katkokset asiakastoimituksiin 4 miljoonalla eurolla ja
Keski-Euroopan betoniteräsyksiköiden myyntitappio 2 miljoonalla eurolla. Lisäksi
viimeisellä neljänneksellä ruostumattoman teräksen välitystoiminnan katteet
jäivät 10 miljoonaa euroa heikommaksi kuin edellisvuonna. Poislukien edellä
mainitut kustannukset viimeisen vuosineljänneksen liikevoitto oli 109 miljoonaa
euroa.
Loppuasiakaskysyntä jatkui hyvänä divisioonan tärkeimmillä markkina-alueilla ja
asiakastoimialoilla. Tukkuportaassa varastot olivat korkealla tasolla, minkä
vuoksi eräissä tuoteryhmissä, muun muassa sinkittyjen tuotteiden markkinoilla,
oli ylitarjontaa. Tämän vuoksi myyntiä rajoitettiin vastaamaan kannattavaa
kysyntää. Lisäksi omien palvelukeskusten varastoja purettiin viimeisellä
vuosineljänneksellä merkittävästi. Joulukuussa oli normaalia vähemmän työpäiviä,
joka vaikutti divisioonan viimeisen neljänneksen myyntimääriin. Viimeisellä
vuosineljänneksellä Rautaruukin omien terästuotteiden myyntihinnat pysyivät
edellisen vuosineljänneksen tasolla.
Liiketoimintamallien tehostamista ja palvelukeskusverkoston parantamista
jatkettiin syksyllä 2007. Osana kotimaan liiketoimintamallin tehostamista Ruukki
Metals päätti elokuussa keskittää pienerätoimitukset Hyvinkään palvelukeskuksen
yhteyteen. Puolassa Zyrardowin palvelukeskus siirtyi osaksi Obornikin paneeli-
ja teräsrakennetehdasta. Toiminta Obornikin palvelukeskuksessa on lähtenyt
liikkeelle ja kaikki koneet saadaan käyttöön vuoden 2008 ensimmäisen puolivuoden
aikana.
Hyvinkään palvelukeskuksessa otettiin käyttöön marraskuussa 2007
konepajateollisuuden ja rakentamisen järeiden putkien ja avoprofiilien
leikkaamiseen tarkoitettu laserleikkuri. Leikkuri mahdollistaa raskaiden
rakenteiden uudenlaisen käsittelyn ja vahvistaa entisestään erikoistuotteiden
toimituskykyä.
Marraskuussa 2007 Rautaruukki vei päätökseen vuonna 2006 aloittamansa
betoniteräsliiketoiminnasta luopumisen. Raudoitevalmistajat Ruukki Betonstahl
GmbH Saksassa ja Ruukki Welbond BV Hollannissa myytiin saudiarabialaiselle
Al-Tuwairqi Groupille. Yksiköiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2006 oli 106
miljoonaa euroa. Kauppa vapautti pääomaa yli 25 miljoonaa euroa. Kaupasta
kirjattiin 2 miljoonan euron myyntitappio vuoden 2007 viimeiselle
neljännekselle.
Ruukki Production
--------------------------------------------------------------------------------
| 1000 | I | II | III | IV | 2006 | I | II | III | IV | 2007 |
| tonnia | /06 | /06 | /06 | /06 | | /07 | /07 | /07 | /07 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Terästuot | 888 | 860 | 725 | 744 | 3 | 703 | 672 | 610 | 561 | 2 546 |
| anto | | | | | 217 | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Terästuot | 709 | 693 | 705 | 744 | 2 | 703 | 672 | 610 | 561 | 2 546 |
| anto | | | | | 853 | | | | | |
| Raahessa | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
Uusien investointien käyttöönotto sujui suunnitellusti
Neljännellä neljänneksellä tuotantoa rajoitettiin selvästi
Käyttöaste normalisoitui ennen vuodenvaihdetta
Rautaruukin terästuotanto oli 2 546 000 tonnia. Vuoden 2006 vertailuluku ilman
myytyä Mo i Ranan betoniterästuotantoa oli 2 853 000 tonnia. Tuotantoa
rajoitettiin erityisesti vuoden viimeisellä neljänneksellä, minkä seurauksena
terästuotanto jäi 183 000 tonnia eli 25 prosenttia alle edellisvuoden vastaavan
ajanjakson. Tuotannon rajoitukset johtuivat varastojen purkamisesta sekä
terästuotannon sopeuttamisesta vastaamaan kannattavaa kysyntää. Joulukuun
lopussa tuotanto palasi jälleen normaalille tasolle. Kvarttolevyjen ja
kuumavalssattujen arkkien tuotanto pysyi koko vuoden vahvana.
Neljännelle neljännekselle ajoittuneet Toimihenkilöunionin lakko sekä
vuorokauden pituinen työntekijöiden lakko pysäyttivät Raahen terästehtaan
kuumavalssaustuotannon ja leikkauslinjat yhteensä noin viikon ajaksi. Lakot
heikensivät yhtiön liikevoittoa viimeisellä vuosineljänneksellä noin 6
miljoonalla eurolla.
Käyttämättömän kapasiteetin kustannukset viimeisellä vuosineljänneksellä olivat
noin 25 miljoonaa euroa. Lakkojen vuoksi poisjääneet toimitukset pienensivät
yhtiön liikevoittoa noin 6 miljoonaa euroa. Nämä 31 miljoonan euron kustannukset
rasittivat Ruukki Constructionin liikevoittoa 6 miljoonalla eurolla, Ruukki
Engineeringin liikevoittoa 5 miljoonalla eurolla ja Ruukki Metalsin liikevoittoa
19 miljoonalla eurolla.
Raahen levyvalssaamolla oli viimevuotista vastaavaa ajankohtaa pidempi
huoltoseisokki. Valssaamolla asennettiin suorakarkaisulaitteisto, joka otettiin
käyttöön syyskuussa 2007. Suorakarkaisulla valmistettavien erikoislujien ja
kulutusta kestävien terästen käyttö kasvaa erityisesti nosto- ja
kuljetusvälineteollisuudessa. Laitteiston avulla pystytään merkittävästi
laajentamaan erikoislujien terästen valikoimaa, parantamaan toimituskykyä ja
lisäämään valmistusmääriä. Suorakarkaistujen levyjen valmistus on lähtenyt hyvin
käyntiin levyvalssaamolla, ja erikoisterästen valmistusmäärää voidaan kasvattaa
suunnitelmien mukaisesti.
Vuoden 2008 aikana uutta erikoisteräksen jälkikäsittelykapasiteettia otetaan
käyttöön vaiheittain. Uudet investoinnit lisäävät entistä vaativampien
tuotteiden toimituskykyä, laajentavat erikoislujien levyjen tuotevalikoimaa ja
kasvattavat karkaistujen levyjen leikkauskapasiteettia.
KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOT (tilintarkastamaton)
Tämä tilinpäätöstiedote on laadittu IAS 34:n mukaisesti noudattaen
vuositilinpäätöksessä julkaistuja laadintaperiaatteita.
Taulukoiden yksittäiset luvut ja loppusummat on pyöristetty miljooniksi
euroiksi, joten laskennallisesti ne eivät välttämättä täsmää. Taulukoissa
esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia.
--------------------------------------------------------------------------------
| LYHENNETTY KONSERNIN | | | | |
| TULOSLASKELMA | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. euroa | 10-12 | 10-12 | 2007 | 2006 |
| | /07 | /06 | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto | 982 | 1 013 | 3 876 | 3 682 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut tuotot | 10 | 9 | 26 | 32 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan kulut | -832 | -819 | -3 111 | -3 037 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja arvonalentumiset | -39 | -36 | -153 | -148 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto | 120 | 167 | 637 | 529 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot ja -kulut | -11 | -3 | -20 | -22 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyhtiöiden | 0 | 94 | 3 | 129 |
| tuloksista | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja | 109 | 258* | 621 | 635* |
--------------------------------------------------------------------------------
| Verot | -30 | -44 | -162 | -134 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto | 79 | 213* | 459 | 501* |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jakautuminen: | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille | 79 | 213 | 458 | 501 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistölle | 0 | 0 | 1 | 0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen tulos, | 0,57 | 1,55 | 3,31 | 3,65 |
| laimennettu, e | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen tulos, perus, e | 0,57 | 1,55 | 3,31 | 3,66 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto liikevaihdosta, % | 12,2 | 16,5 | 16,4 | 14,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| *) Sisältäen Ovakon myyntivoiton noin 100 miljoonaa euroa. |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LYHENNETTY KONSERNIN TASE | 31.12. | 31.12. |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. euroa | 2007 | 2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
| VARAT | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset varat | 1 473 | 1 454 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset varat | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vaihto-omaisuus | 614 | 586 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myynti- ja muut saamiset | 579 | 624 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahat ja pankkisaamiset | 196 | 361 |
--------------------------------------------------------------------------------
| | 2 861 | 3 026 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA JA VELAT | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille | 1 984 | 1 832 |
| kuuluva oma pääoma | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistön osuus | 3 | 1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset velat | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset velat | 138 | 218 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut pitkäaikaiset velat | 191 | 226 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset velat | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset velat | 86 | 164 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostovelat ja muut velat | 461 | 584 |
--------------------------------------------------------------------------------
| | 2 861 | 3 026 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LYHENNETTY RAHAVIRTALASKELMA | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. euroa | 1-12/07 | 1-12/06 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voitto | 458 | 501 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oikaisut tilikauden voittoon | 324 | 168 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta | 782 | 669 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöpääoman muutos | -128 | -76 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituserät ja verot | -219 | -197 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan rahavirta | 435 | 398 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointien rahavirta | -165 | 138 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirta ennen rahoitusta | 270 | 536 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut osingot* | -276 | -191 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vieraan pääoman muutos | -160 | -147 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarojen muutos | -166 | 198 |
--------------------------------------------------------------------------------
| *) Vuoden 2007 osingot sisältävät 69 miljoonaa euroa ylimääräistä osinkoa |
| Ovakon myyntivoitosta |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| AVAINLUVUT | 1-12/07 | 1-12/06 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto, Me | 3 876 | 3 682 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto, Me | 637 | 529 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - % liikevaihdosta | 16,4 | 14,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja, Me | 621 | 635* |
--------------------------------------------------------------------------------
| - % liikevaihdosta | 16,0 | 17,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voitto, Me | 459 | 501* |
--------------------------------------------------------------------------------
| - % liikevaihdosta | 11,8 | 13,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitetun pääoman tuotto, % | 29,6 | 31,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto, % | 24,0 | 30,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste, % | 70,4 | 61,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nettovelkaantumisaste, % | 1,4 | 1,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset nettovelat, Me | 28 | 22 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma/osake, e | 14,30 | 13,26 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö keskimäärin | 14 715 | 13 121 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeiden lukumäärä | 140 198 128 | 139 957 418 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - ilman omia osakkeita | 138 721 191 | 138 172 037 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - laimennettu, keskimäärä | 138 566 355 | 137 144 515 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omien osakkeiden suhteellinen osuus | 1,05 | 1,28 |
| osakkeiden kokonaismäärästä, % | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| *) Sisältäen Ovakon myyntivoiton noin 100 miljoonaa euroa. |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| OMAN PÄÄOMAN MUUTOS 1-12/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. euroa |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| | Emoyhtiön omistajille kuuluva omapääoma | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | Osa- | Yli-ku | Arvon-mu | Muun- | Kerty-n | Yh-te | Vähem- |
| | ke-p | rssi-r | utos ja | to-er | eet | en-sä | mistön |
| | ää-o | ahasto | muut | ot | voitto- | | osuus |
| | ma | | rahastot | | varat | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA | 238 | 220 | 44 | -3 | 1 333 | 1 832 | 1 |
| 1.1. | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirran | | | | | | | |
| suojaukset | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omaan pääomaan | | | -44 | | | -44 | |
| siirretty | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennallisen | | | 12 | | | 12 | |
| veron osuus | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakeperusteis | | | 0 | | | 0 | |
| et liiketoimet | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omien | | | -3 | | 3 | 0 | |
| osakkeiden | | | | | | | |
| luovutus | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoeron | | | | -3 | 3 | 1 | |
| muutos | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonjako | | | | | -276 | -276 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden | | | | | 458 | 458 | 1 |
| voitto | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tytäryhtiö-han | | | | | | | 1 |
| kinnat | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA | 238 | 220 | 9 | -6 | 1 521 | 1 984 | 3 |
| 31.12. | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| OMAN PÄÄOMAN MUUTOS 1-12/2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. euroa |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| | Emoyhtiön omistajille kuuluva omapääoma | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | Osa- | Yli-ku | Arvon-mu | Muun- | Voitto- | Yh-te | Vähem- |
| | ke-p | rssi-r | utos ja | to-er | varat | en-sä | mistön |
| | ää-o | ahasto | muut | ot | | | osuus |
| | ma | | rahastot | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA | 236 | 220 | 31 | -5 | 1 016 | 1 498 | 1 |
| 1.1. | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoman | 2 | | | | | 2 | |
| korotus | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirran | | | | | | | |
| suojaukset | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omaan pääomaan | | | 21 | | | 21 | |
| siirretty | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennallisen | | | -6 | | | -6 | |
| veron osuus | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omana pääomana | | | 4 | | | 4 | |
| suoritettavat | | | | | | | |
| osakeperusteis | | | | | | | |
| et liiketoimet | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omien | | | -4 | | 5 | 1 | |
| osakkeiden | | | | | | | |
| luovutus | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käytetyt | | | -2 | | 2 | | |
| osakeoptiot | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoeron | | | | 2 | | 2 | |
| muutos | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonjako | | | | | -191 | -191 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden | | | | | 501 | 501 | |
| voitto | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA | 238 | 220 | 44 | -3 | 1 333 | 1 832 | 1 |
| 31.12. | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVAIHTO DIVISIOONITTAIN |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. euroa | 2007 | 2006 | 2006 |
| | | | pro forma |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruukki Construction | 1 042 | 829 | 829 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruukki Engineering | 667 | 557 | 557 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruukki Metals | 2 168 | 2 291 | 2 124 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernihallinto | 0 | 4 | 4 |
| ja muut yksiköt | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin liikevaihto | 3 876 | 3 682 | 3 515 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pro Forma=ilman Nordic Reinforcing -yksiköitä |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVOITTO DIVISIOONITTAIN |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. euroa | 2007 | 2006 | 2006 |
| | | | pro forma |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruukki Construction | 150 | 101 | 101 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruukki Engineering | 96 | 106 | 106 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruukki Metals | 417 | 364 | 350 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernihallinto | -25 | -42 | -42 |
| ja muut yksiköt | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin liikevoitto | 637 | 529 | 515 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pro Forma=ilman Nordic Reinforcing -yksiköitä |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVAIHTO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. euroa | I | II | III | IV | I | II | III | IV |
| | /06 | /06 | /06 | /06 | /07 | /07 | /07 | /07 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruukki | 133 | 181 | 244 | 271 | 213 | 258 | 278 | 292 |
| Construction | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruukki | 132 | 142 | 127 | 157 | 167 | 163 | 157 | 180 |
| Engineering | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruukki Metals | 591 | 604 | 514 | 583 | 570 | 588 | 500 | 509 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernihallint | 0 | 1 | 0 | 2 | 0 | 0 | 0 | 0 |
| o | | | | | | | | |
| ja muut yksiköt | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin | 856 | 928 | 885 | 1 013 | 950 | 1 009 | 935 | 982 |
| liikevaihto | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVOITTO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. euroa | I | II | III | IV | I | II | III | IV |
| | /06 | /06 | /06 | /06 | /07 | /07 | /07 | /07 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruukki | 8 | 21 | 33 | 39 | 33 | 40 | 45 | 32 |
| Construction | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruukki | 25 | 21 | 28 | 33 | 32 | 27 | 23 | 15 |
| Engineering | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruukki Metals | 77 | 87 | 89 | 111 | 119 | 117 | 104 | 77 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernihallint | -15 | -2 | -9 | -16 | -6 | -5 | -10 | -5 |
| o | | | | | | | | |
| ja muut yksiköt | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin | 95 | 127 | 140 | 167 | 178 | 178 | 162 | 120 |
| liikevoitto | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVAIHTO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN (PRO FORMA)ILMAN NORDIC REINFORCING |
| -YKSIKÖITÄ |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. euroa | I | II | III | IV | I | II | III | IV |
| | /06 | /06 | /06 | /06 | /07 | /07 | /07 | /07 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruukki | 133 | 181 | 244 | 271 | 213 | 258 | 278 | 292 |
| Construction | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruukki | 132 | 142 | 127 | 157 | 167 | 163 | 157 | 180 |
| Engineering | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruukki Metals | 521 | 523 | 497 | 583 | 570 | 588 | 500 | 509 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernihallint | 0 | 1 | 0 | 2 | 0 | 0 | 0 | 0 |
| o | | | | | | | | |
| ja muut yksiköt | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin | 786 | 848 | 868 | 1 013 | 950 | 1 009 | 935 | 982 |
| liikevaihto | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVOITTO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN (PRO FORMA) |
| ILMAN NORDIC REINFORCING -YKSIKÖITÄ |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. euroa | I | II | III | IV | I | II | III | IV |
| | /06 | /06 | /06 | /06 | /07 | /07 | /07 | /07 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruukki | 8 | 21 | 33 | 39 | 33 | 40 | 45 | 32 |
| Construction | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruukki | 25 | 21 | 28 | 33 | 32 | 27 | 23 | 15 |
| Engineering | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruukki Metals | 71 | 79 | 90 | 111 | 119 | 117 | 104 | 77 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernihallint | -15 | -2 | -9 | -16 | -6 | -5 | -10 | -5 |
| o ja | | | | | | | | |
| muut yksiköt | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin | 89 | 119 | 141 | 167 | 178 | 178 | 162 | 120 |
| liikevoitto | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVAIHTO ALUEITTAIN |
--------------------------------------------------------------------------------
| % liikevaihdosta | 2007 | 2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suomi | 31 | 31 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut Pohjoismaat | 30 | 31 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Itäinen Keski-Eurooppa, | 21 | 17 |
| Venäjä ja Ukraina | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu Eurooppa | 15 | 19 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut maat | 3 | 2 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VASTUUSITOUMUKSET |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. euroa | 12/07 | 12/06 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Annetut kiinnitykset | 24 | 26 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Annetut pantit | 5 | 5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Annetut muut takaukset | 41 | 42 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuudet | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muiden puolesta | 6 | 5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Leasing- ja vuokravastuut | 154 | 100 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut taloudelliset vastuut | 0 | 11 |
--------------------------------------------------------------------------------
Oy Ovako Ab:n operatiivisten yhtiöiden myynnin jälkeen Oy Ovako Ab ja sen
tytäryhtiö Ovako Svenska AB asetettiin vapaaehtoiseen selvitystilaan ja pääosa
Oy Ovako Ab:n varoista maksettiin jako-osuutena osakkeenomistajille.
Osakkeenomistajat (Rautaruukki Oyj, AB SKF ja Wärtsilä Oyj Ab) ovat antaneet
selvitysmiehille jako-osuuksien maksua vastaan omavelkaiset takaukset
osakeyhtiölain mukaisena turvaavana vakuutena. Selvitystilaprosessi odotetaan
saatavan päätökseen vuoden 2008 ensimmäisen neljänneksen aikana.
--------------------------------------------------------------------------------
| JOHDANNAISSOPIMUSTEN ARVOT 31.12.2007, milj. euroa |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| RAHAVIRRAN SUOJAUKSET, JOIHIN SOVELLETAAN SUOJAUSLASKENTAA |
--------------------------------------------------------------------------------
| | Nimellismäärä | Käypä arvo |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sinkkijohdannaiset | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Termiinit * | 30 000 | -0,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköjohdannaiset | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Termiinit ** | 1 136 | 12,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| *nimellismäärä tonneja |
--------------------------------------------------------------------------------
| **nimellismäärä Gwh |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| JOHDANNAISET, JOIHIN EI SOVELLETA SUOJAUSLASKENTAA |
--------------------------------------------------------------------------------
| | Nimellismäärä | Käypä arvo |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Korkojohdannaiset | 25 | 0,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Koronvaihtosopimukset | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttajohdannaiset | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Termiinit | 601 | -2,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Optiot | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostetut | 140 | -1,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myydyt | 140 | -3,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | -4,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
Rahavirtoja suojaavien johdannaisten realisoitumaton tulos kirjataan omaan
pääomaan siltä osin, kun suojaus on tehokas. Muut käyvän arvon muutokset
kirjataan tulosvaikutteisesti.
--------------------------------------------------------------------------------
| AINEELLISEN KÄYTTÖOMAISUUDEN MUUTOKSET |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. euroa | 1-12/07 | 1-12/06 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kirjanpitoarvo kauden alussa | 1 043 | 1 033 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lisäykset | 157 | 130 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lisäykset yritysostojen kautta | 18 | 71 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähennykset | -11 | -19 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähennykset yritysmyyntien kautta | 0 | -42 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja arvonalentumiset | -129 | -130 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kurssierot | -1 | -1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kirjanpitoarvo kauden lopussa | 1 076 | 1 043 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKETOIMET LÄHIPIIRIN (OSAKKUUSYRITYKSET) KANSSA |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. euroa | 1-12/07 | 1-12/06 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myynnit osakkuusyhtiöille | 23 | 29 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostot osakkuusyhtiöiltä | 7 | 27 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myyntisaamiset ja muut | 6 | 10 |
| saamiset kauden lopussa | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostovelat ja muut velat | 0 | 2 |
| kauden lopussa | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoimet eläkesäätiön kanssa | 6 | 6 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| INVESTOINTISITOUMUKSET* | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. euroa | 30.12.2007 |
| | jälkeen |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ylläpitoinvestoinnit | 123 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kehitysinvestoinnit ja investoinnit erikoistuotteisiin | 196 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä | 320 |
--------------------------------------------------------------------------------
| *Investointisitoumukset sisältävät aloitusluvan saaneiden hankkeiden |
| arvioidut kustannukset. |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TIEDOT YRITYSKAUPOISTA* | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. euroa | Yhdistämisessä | Kirjanpitoarvot |
| | kirjatut käyvät | ennen yhdistämistä |
| | arvot | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hankintameno | 19 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| -johon sisältyy ehdollista | | |
| kauppahintaa | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Hankittujen yritysten varat | | |
| ja velat kirjanpitoarvoon | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset varat | 20 | 14 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset varat | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vaihto-omaisuus | 9 | 9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myynti- ja muut saamiset | 12 | 12 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat | 2 | 2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat yhteensä | 43 | 37 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset velat | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset | 3 | 4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut | 2 | 2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset velat | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset | 3 | 3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut | 18 | 15 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat yhteensä | 26 | 24 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Nettovarat | 17 | 13 |

| Liikearvo | 2 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahana maksettu kauppahinta | 19 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hankitun tytäryrityksen rahavarat | 2 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirtavaikutus | 17 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| *)Sisältää tiedot seuraavista yritysostoista: AB Omeo Mekaniska Verkstad, |
| Scanbridge AS, Aprítógépgyár Zrt. sekä Teräsportti Oy:n osakkeiden |
| lunastamisen. |
--------------------------------------------------------------------------------