5
Rautaruukki arkisto Rautaruukki laajentaa liiketoimintaansa Venäjällä uudella teräspalvelukeskuksella
23.4.2008 08:10 CET

Rautaruukki laajentaa liiketoimintaansa Venäjällä uudella teräspalvelukeskuksella

Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 23.4.2008 klo 9.10
 
Rautaruukki laajentaa liiketoimintaansa Venäjällä ja rakentaa
teräspalvelukeskuksen Moskovan lounaispuolelle Obninskin kaupunkiin.
Palvelukeskus tulee yhtiön teräsrakentamisen asiakkaita palvelevan
tuotantolaitoksen yhteyteen. Investoinnilla Ruukki vahvistaa asemaansa
Venäjällä, ja laajentaa tuotevalikoimaa ja palvelukykyä rakentamisesta entistä
kattavammin myös konepajateollisuuteen. Investointi on suuruudeltaan 13
miljoonaa
euroa.
 
Ruukilla on Venäjällä yli 2 000 työntekijää, joista noin 1 800 Obninskissa.
Ruukki on ollut vahvasti Venäjän teräsrakentamisen markkinoilla vuodesta 2006,
jolloin yhtiö osti maan johtavan teräsrunko- ja sandwich-paneelitoimittajan
Ventallin.
 
Uusi, loppuvuodesta 2009 toimintansa aloittava teräspalvelukeskus palvelee
erityisesti Keski-Venäjän, Moskovan ja Kalugan alueen konepajateollisuuden
asiakkaita laser- ja plasmaleikkauksella sekä särmäystoiminnoilla.
Palvelukeskuksen rakentamisen aikana Ruukki toimittaa kulutusta kestävät ja
lujat rakenneteräkset hyödyntämällä Obninskissa jo sijaitsevia liike- ja
toimitilarakentamisen tuotantotiloja ja -laitteistoja.
 
- Obninskin palvelukeskus palvelee erityisesti nosto- ja
kuljetusvälineteollisuutta. Hyödyntämällä Ruukin osavalmistuspalveluita asiakas
voi keskittyä ydinliiketoimintaansa ja tuotteiden kokoonpanoon. Edut ovat
selkeät: asiakkaan tuotantoketju tehostuu, osavalmistukseen ei tarvitse
investoida, markkinoille tulo nopeutuu ja lopputuotteiden laatu paranee, Ruukki
Metalsin johtaja Olavi Huhtala kertoo.
 
Ruukilla on lisäksi teräspalvelukeskus Parnaksessa, Pietarissa.
Myyntitoimintoja on Moskovan ja Pietarin lisäksi useissa Venäjän
kasvukeskuksissa.
 
Lisätietoja: Olavi Huhtala, johtaja, Ruukki Metals,
puh. 020 59 29157
 
 
Rautaruukki Oyj
 
Anne Pirilä
Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja
 
Rautaruukki toimittaa metalliin perustuvia komponentteja, järjestelmiä ja
kokonaistoimituksia rakentamiseen ja konepajateollisuudelle. Metallituotteissa
yhtiöllä on laaja tuote- ja palveluvalikoima. Yhtiöllä on toimintaa 24 maassa
ja henkilöstöä 14 600. Liikevaihto vuonna 2007 oli 3,9 miljardia euroa. Osake
on noteerattu OMX Pohjoismaisessa Pörssissä, Helsingissä (Rautaruukki Oyj:
RTRKS). Yhtiö käyttää markkinointinimeä Ruukki.
 
 
 
JAKELU:
OMX Pohjoismainen Pörssi, Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ruukki.com