5
Rautaruukki arkisto Rautaruukki myy saksalaisen ohutseinäputkia valmistavan yksikkönsä
30.4.2008 12:30 CET

Rautaruukki myy saksalaisen ohutseinäputkia valmistavan yksikkönsä

Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 30.4.2008 klo 13.30
 
Rautaruukki myy ohutseinäputkia ja autoteollisuuden komponentteja valmistavan Carl Froh GmbH:n -yhtiön saksalaiselle Arques Industries AG:lle. Carl Froh GmbH toimii Sundernissa Saksassa, ja vuonna 2007 sen liikevaihto oli 58 milj. euroa. Yhtiö työllisti vuoden 2007 lopussa noin 200 henkilöä.
 
Tehty kauppa toteuttaa osaltaan Ruukin strategiaa, jossa Ruukki Metals
-divisioona keskittyy Keski- ja Etelä-Euroopan markkinoilla erikoistuotteisiin.
Carl Froh ei kuulu Ruukin ydinliiketoimintoihin ja hankkii lähes kaikki
raaka-aineensa konsernin ulkopuolelta.
 
Ruukki kirjaa kaupasta toisen neljänneksen tulokseen noin 6 miljoonan euron
myyntitappion. Kaupan positiivinen kassavirtavaikutus on noin 16 miljoonaa
euroa.
 
Kaupan toteutuminen vaatii Saksan kilpailuviranomaisten hyväksynnän. Kaupan
odotetaan toteutuvan touko-kesäkuun 2008 aikana.
 
Arques Industries AG on Frankfurtin pörssissä noteerattu sijoitusyhtiö.
 
 
Lisätietoja:
Mikko Hietanen, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 020 529 9030
Olavi Huhtala, President, Ruukki Metals, puh. 020 59 29157
 
 
Rautaruukki Oyj
 
Anne Pirilä
Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja
 
Rautaruukki toimittaa metalliin perustuvia komponentteja, järjestelmiä ja
kokonaistoimituksia rakentamiseen ja konepajateollisuudelle. Metallituotteissa
yhtiöllä on laaja tuote- ja palveluvalikoima. Yhtiöllä on toimintaa 24 maassa
ja henkilöstöä 14 600. Liikevaihto vuonna 2007 oli 3,9 miljardia euroa. Osake
on noteerattu OMX Pohjoismaisessa Pörssissä, Helsingissä (Rautaruukki Oyj:
RTRKS). Yhtiö käyttää markkinointinimeä Ruukki.
 
 
 
JAKELU:
OMX Pohjoismainen Pörssi, Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ruukki.com